Tapahtumarikas viikko Helsingissä on takanapäin. Euroviisujen lisäksi kaupunkikuvaa värittivät kiekkofanit, jotka kannustivat joukkuettamme Senaatintorilla. Aivan loppuun asti tapahtumaviikkoa ei ole vielä katsottu, sillä kiekkojuhlat huipentuvat tänään niin ikään Senaatintorilla pidettäviin jääkiekon maailmanmestaruushopean voittojuhlallisuuksiin. En seurannut Euroviisuja vuosiin, kunnes viime vuonna katsoimme Lordin voittokulkua mummulassa. Satuimme taas tänäkin vuonna vierailemaan mummulassa juuri sopivasti viisufinaalien aikaan. Ensimmäiseksi on kehuttava viisujen erinomaista toteutusta. Suomalainen televisiotekniikka on hyvinkin vertailukelpoinen muiden maiden tuotannon kanssa. Meidän ei tarvitse hävetä vaan päinvastoin, voimme reilusti kohottaa päätämme, sillä niin hyvin viisujen televisiointi ja järjestelyt olivat mielestäni onnistuneet.

Euroviisuvoitosta voidaan toki olla montaa mieltä. Näin äkkiä en muista yhdenkään maan voittaneen viisuja kahta kertaa peräkkäin, joten Suomen viisuvoitto olisi ollut todennäköisesti melkoinen sensaatio. Hanna Pakarisen kappale Leave Me Alone olisi toisaalta ollut voiton arvoinen. Se erottui edukseen monien muiden maiden enemmänkin kieli poskessa tehdyistä rallatuksista. Tähänkin sijaan on oltava tyytyväinen, sillä saimmehan sentään enemmän pisteitä kuin rakas länsinaapurimme Ruotsi, jota pidettiin Serbian ohella lähes varmana voittajana. Ruotsin sijoitus ei kuitenkaan ollut hääppöinen. Kymmenen parhaan maan joukossa oli nimittäin seitsemän entisen itäblokin maata. Pian viisujen jälkeen heräsikin kysymys, olivatko nämä sittenkin Intervision laulukilpailut vai Euroviisut.

Vuodesta 1950 lähtien järjestetyt Intervision laulukilpailut Puolan Sopotissa on usein yhdistetty sosialististen maiden Euroviisuja vastaavaksi tapahtumaksi. Todellisuudessa kisa on tarkoitettu kaikille eri maiden osallistujille, ja voittajamaiden joukossa komeileekin edustava joukko artisteja eri puolilta maailmaa. Suomikin on kerran voittanut Sopotissa, kun Marion Rung toi voiton kotiin vuonna 1974. Sopotin musiikkifestivaalit eivät ole saavuttaneet samanlaista medianäkyvyyttä kuin Euroviisut, ja festivaali onkin muutamina vuosina jäänyt kokonaan pitämättä. Euroviisujen äänestys- ja karsintakäytäntöä on arvosteltu moneen otteeseen. Arvostelijat ovat syyttäneet äänestäjiä liiallisesta naapurirakkaudesta, kun naapurimaat ovat jakaneet toisilleen korkeimmat pisteet. Kävipä Euroviisuille miten tahansa, me eurooppalaiset olemme kuitenkin ansainneet viisumme muodossa tai toisessa. Sillä ei ole merkitystä, ovatko ne nimeltään ensi kerralla Interviisut vai Euroviisut. Kansa kaipaa joka tapauksessa tällaista hömppäviihdettä edes kerran vuodessa.