Pikkukylän nuorimies oli jo jonkin aikaa tapaillut mukavaa ja sievää tyttöä. Seurustelua oli jatkunut pidempään, ja sitten kerran koitti se ilta, jota poika oli tainnut jo vähän odotella. Iltaa varten piti varustautua ja niinpä kloppi marssi läheiseen ja kylän ainoaan apteekkiin.

Tiukkailmeinen apteekkari seisoi jykevän ja massiivisen tammitiskin takana. Ulko-oveen kiinnitetty kello kilahti ja arvonsa tuntenut farmakologi nosti päänsä pystyyn työntäen samalla pyöreitä kakkuloitaan nenänvartta pitkin syvemmälle nähdäkseen paremmin sisälle astuneen ilmestyksen. Virkamiesmäisen rykäisyn jälkeen vanhempi ammattimies kysyi syvällä rintaäänellä hieman jännittyneen oloiselta nuorelta asiakkaalta: "Mitä saisi olla?"

Hämillään poika antoi katseensa kierrellä hiljaisessa ja ajan patinoimassa apteekkimyymälässä. Pian hän sai kuitenkin sanan suustaan ja vastasi: "No tulinpahan vaan ostamaan noita varmuusvälineitä."

Apteekkarin kasvoille levisi vieno hymy ja ukko kallisti päätään niin, että saattoi katsella ujonpuoleista sälliä kakkuloidensa yli. Nyt narisevammalla äänellä apteekkari kysyi: "Ja kuinkahan paljon?"

Poika valahti piirun verran kalpeammaksi. Siinä nuorimies sitten kuitenkin heti ryhdistäytyi ja otti kuin aikuisen miehen elkeet ja empimättä reagoi: "No anna nyt saman tien vaikka tusina niitä sitten, ei nimittäin ole mikään pihtari se eukko, jonka kanssa tänä iltana on treffit. Tiedossa on varma saanti ja silleen."

Apteekkari muljautti silmävalkuaisiaan ja kaivoi tiskin alta paketin ja myi kumit. Poika poistui liikkeestä vihellellen kuin suurenkin voiton tehneenä.

Illalla nuorimies meni hakemaan tyttöä tämän kotoa. Tytön äiti tuli avaamaan oven ja pyysi poikaa saman tien illallispöytään perheen kanssa. Mikäpäs siinä, tuumi kundi ja suostui. Ilta oli vielä nuori ja nälkäkin kurni vatsanpohjassa. Illallispöydässä istuivat pojan lisäksi tyttö ja tämän isä ja äiti. Nuori heppu ajatteli tehdä isäntäväkeen vaikutuksen, kun oli huomannut, miten uskonnollissävytteinen perheen elämä oli. Pöytään käytäessä poika tarjoutui lukemaan ruokarukouksen. Isäntäväki katsahti toisiaan ilahtuneena ja suostui muitta mutkitta kainoon pyyntöön. Poika risti kätensä, painoi päänsä alas ja alkoi rukoilla. Hän rukoili, rukoili ja rukoili ja rukoili todella hartaasti. Lopulta hän lopetti rukoilemisen ja nosti taas päänsä pystyasentoon. Tyttö siinä vieressä kuiskaten kysyi häneltä ihmeissään: "En tiennytkään, että olet noin uskovainen."

Tähän rahtusen typertynyt jolppi vastasi: "Enkä minä tiennyt, että isäsi on apteekkari!"