Allejäänti - osa 2

Pimahtelut jatkuivat ja kovaääninen lauloi taas tuttua ripulia tutulla miesnaisen monotonisella kurttuäänellä kertaillen nykäyksittäin reitin varrella olevia seisakkeita. Väkeä oli kertynyt mustanaan Pasilan asemalaiturille. Kiskosukkulan pysähdyttyä ja asemoitua astinlautansa malttamaton joukko pursui sisään kuin maksamakkara kuorestaan. Töpöttelevät jalat ottivat lyhyitä, mutta nopeasti kiitäneitä askelmia viedäkseen niiden päällä huojuneen kehon lähimmälle aitiopaikalle. Silmät skannasivat osastoa ja yrittivät etsiä tyhjiä istuinpaikkoja ja mieluummin sellaisia, joissa ei vielä istunut muita, jotka olisivat saattaneet tahtomattaan päätyä vieruskaveriksi. Autiot penkkirivit ja sitä myöten myös joutavat ahterinaluset alkoivat huveta arkituristien parkkeeratessa takalistonsa tummanlaikukkaille kangaspäällysteisille vaahtomuovijakkaroille. Jotkut kengät menivät askeleen ja kaksi edemmäs, mutta tulivat äkäisesti takaisin omistajansa havaittuaan viimeisenkin matkapallin valloituksen. Nyt oli hienon rouvan pakko tyytyä istumaan ventovieraan viereen, ja jotta tämä yllättävä pakkoläheisyys ei kävisi liian tuttavalliseksi, oli parasta istua jollakin tavalla epäluonnollisesti ja epämukavasti vinottain selkä naapurin kylkeä vasten levittäen paksut kontit käytävälle muiden potkittaviksi.

Istuuntumispaikkaan selvästi ylimitoitettu rouvashenkilö kaivoi kannettavan matkapuhelimen nahkapalalaukustaan. Se oli joku sellainen tämän päivän aikajanallisen mittapuun mukaan vanhempi nokialainen, jotain E7-sarjaa, jossa oli näyttö ja erillinen näppäimistö, vaikka en näitä välpättimiä niin tuntenutkaan. Joku häntä varmasti odotti perillä ja nyt sille jokuselle piti soittaa ja kertoa myöhästymisen syy. Lukunautintoni oli jo kerran aiemmin keskeytynyt, kun sen samaisen käytävän toisella puolella istuneen punahousuisen nuoren naisen mobiililaite oli alkanut julmetusti kailottaa kummallista hevimetallimusiikkia herättäen viimeistään nyt koko vaunulastillisen aamuhorroksestaan. Neitosella oli näitä uusia hiplausnäyttövempeleitä ja se oli sille käyttäjäraasulle ihka uusi. Terävä soittoääni ei ottanut päättyäkseen ja halkoi huomiota herättävästi ilmaa. Ohuet vaaleat sormet koettivat vastata saapuneeseen puheluun siinä aluksi onnistumatta. Neitinainen tai vaikka jo emäntäkin oli kaiketi saanut värkin vastikään, kun luuri kädessä ihmeteltiin, että mitenkäs tätä oikein käytettiinkään. Liian kovalle säädetty musiikkiääni sai naapuruston päät kääntyilemään ja hieman häiriintyneen oloiset kulmakarvat vaihtoivat asentoa osoittaen orastavaa paheksuntaa jäyhän suomalaisen perinnehiljaisuuden rikkoutuessa. Stressihän siinä nuorikolle tuli. Etusormi paineli pikseliruudulla loimottanutta vihreää rinkulaa useaan otteeseen, ja soittaja toisessa päässä alkoi varmaan hermostua, että mikä siinä nyt kestää. Lopulta mekkala lakkasi merkiksi onnistuneesta kommunikaatioinstrumenttien telepaattisesta kytkennästä. Alkoi tilannetiedotus etäläsnäolijalle.

Lukemiseni halusi katketa uudelleen. Vieressäni mukavampaa asentoa pyörien ja kierien etsinyt maatuska ryhtyi huonolla suomella ilmaisemaan itseään puhelinlinjoille. Niin ikään aamun tilanteen selostus alkoi siinäkin. Sain tietää, että joku oli jäänyt junan alle Tapanilassa, ja loppu olikin jo kertausta kaikesta siitä, mitä olin kuullut konnarittaren suusta kaukokajahteluna matkavälineemme ämyripatteriston välityksellä. En jäänyt kuulustelemaan ruslakin juttuja, mutta silloin tällöin panin merkille, miten keskustelu teleoperaattorien välityksellä kävi kiivaana. Matami joutui ojentamaan kuulijaansa ja komensi tätä olemaan hiljaa ja kuuntelemaan sanottavaansa. Tavanomaisen tylsäksi ennakoimani aamu oli vaihtunut yllättäen tapahtumarikkaaksi perjantaivuorokauden varhaisajaksi. Touhua ja tohinaa tuntui olevan siellä ja täällä. Sähköjuna ahmi metrejä kilokaupalla matkalla länteen ja seisahtui välillä ammentamaan ja ulostamaan kaksin jaloin hoipertelevia aamu-unisia lipunkantajia. Olin yksi niistä ulostuneista poloisista, jotka joutuivat hytin lämmöstä vain muutaman asteen ulkoilmaan taapertamaan kohti lopullista määränpäätä. Mitäkö Tapanilassa oli oikein lopulta tapahtunut, sai jäädä nettiuutisten varaan, kun aikanaan saapuisin perille. Tavanomainen junamatka joillekin se tämänaamuinen kaiketi oli, mutta minulle aivan erityisen muistelemisen arvoinen.

Julkaistu lauantaina 5.5.2012 klo 11:36 avainsanalla novellit.

Edellinen
Allejäänti - osa 1
Seuraava
Karibia Verde
Evästeiden käyttö

Käytän sivustollani evästeitä tarjotakseni parhaimman mahdollisen lukukokemuksen blogini lukijoille. Jos jatkat sivustoni käyttöä, oletan, että hyväksyt evästeiden käytön sivustollani.

Lisätietoja evästeiden käytöstä