Vuosi 1788 oli vaikeaa aikaa säveltäjänero Wolfgang Amadeus Mozartille (1756-1791). Kotimaansa Itävalta oli ajautunut sotaan Turkin kanssa, minkä johdosta rahavirrat kohdistuivat nyt kulttuurin sijaan enimmäkseen puolustusmenoihin. Sota ei liene ainoa syy Mozartin tulotason laskulle, sillä myös aristokraatin kyky tukea musiikkia ylipäätään oli heikentynyt, mikä oli heijastunut säveltäjän tuloihin jo jonkin aikaa. Vastoinkäymiset eivät loppuneet rahahuoliin, sillä pariskunnan vain puolen vuoden ikäinen tytär Theresia menehtyi samana vuonna 1788. Nykykäsityksen mukaan Mozart lienee kärsinyt masennuksesta.

Kaikesta vastoinkäymisestä huolimatta Mozart sävelsi kyseisen vuoden aikana kolme sinfoniaa. Näistä synkkämielisin on g-mollisinfonia nro 40 (KV 550), jonka ensimmäisen osan mieleenpainuvaa ja tuttua melodiaa kuulee aina silloin tällöin. Arvoitukseksi sen sijaan on jäänyt, miksi ja kenelle Mozart nämä sinfoniat sävelsi. Olihan säveltäjä saanut muutaman tilaustyön, joita hän tosin ei koskaan tehnyt, vaan näyttää hukuttaneen murheensa omien sävellystensä parissa ja purkaneen luomisvimmaansa useisiin musiikillisiin teoksiin, jotka syntyivät kesän 1788 aikana. Vuoden aikana syntyneet sinfoniat 39, 40 ja 41 jäivät Mozartin viimeisiksi eikä niitä ilmeisesti myöskään esitetty säveltäjän elinaikana, sillä säveltäjämestari kuoli kolmen vuoden kulutta sinfonioiden valmistumisesta.

Helsingin kaupunginorkesteri esitti eilen Musiikkitalossa Mozartin kolme viimeistä sinfoniaa maratonkonsertissaan. Orkesteria johti saksalainen kapellimestari Markus Stenz, jonka innokkuus ja antaumuksellisuus välittyi ainakin yleisöön. Hieno konsertti onnistui erinomaisesti, vaikka edelleenkään osa puhallinsoittimista ei mielestäni soittanut puhtaasti, vaan äänessä oli kuultavissa hienoista epävarmuutta ja värinää. Yleisö palkitsi niin kapellimestarin kuin soittajatkin raikuvin suosionosoituksin, eikä niistä tahtonut tulla loppua. Illan päätteeksi esitetty sinfonia nro 41 päättyi jykevään ja massiiviseen allegroon, josta oli pienellä mielikuvituksella aistittavissa jonkinlainen täydellinen työn päätös aivan kuin Mozart olisi tässä jo aavistellut sävellyksen viimeiseksi sinfoniakseen. Eilinen konsertti oli mukavan rentouttava kiireisen työviikon keskellä. Esityksestä jäi hyvä mieli.