Zalandon joululahja

Osallistuin joulun alla Zalandon jouluaiheiseen kilpailuun Facebookissa. Zalando järjesti kaksi viikkoa ennen joulua päivittäisiä kilpailuja, joissa oli upeita vaatepalkintoja. Joka päivä kilpailuun tuli tietyn vaatemerkin tuotteita ja tehtävänä oli koota kyseisen merkin vaatteista itselleen sopiva lahjapaketti. Seurasin kilpailun etenemistä päivittäin, kunnes aivan viimeisenä päivänä tuli palkinnoiksi Jack & Jones -vaatemerkki, jota olen jonkun verran tottunut käyttämään ja ostamaan aiemminkin. Keräsin kilpailulomakkeelle kolmen tuotteen linkit Zalandon verkkokaupasta ja lähetin osallistumislomakkeen eteenpäin.

Zalandon joulukortti

Kilpailu päättyi joulukuun puolessa välissä 14. päivä. Vajaan viikon kuluttua sain sähköpostiviestin, jonka otsikkona oli arvoituksellinen: Zalandon Joulukilpailu Facebookissa. Jännityksellä luonnollisesti avasin viestin enempää aikailematta ja yllätykseni oli todella suuri. Olin nimittäin voittanut palkinnoksi paketillisen joululahjoja. Viestissä luvattiin lähettää lahjapaketti postitse ja samalla ennakoitiin, ettei lähetys varmaankaan ehtisi tulla kotiin ennen joulua. Olihan jouluun tuon ilmoituksen saatuani jäljellä enää joitakin päiviä.

Zalandon joululahja

Paketti saapui juuri sopivasti heti joulun jälkeen vuoden viimeisenä päivänä. Kiiruhdin saman tien postikonttoriin lunastamaan lahjaani, ja sieltähän se Zalandon tutulla oranssinvärisellä kuosilla koristeltu pahvilaatikko tiskin takaa nostettiin käsiini. Perillä kotona avasin laatikon taas jälleen hieman jännittyneenä, sillä vaatteiden hankkimisessa netistä ehkä hankalinta on oikean koon valitseminen. Joulukilpailussa huolellinen kokovalinta oli entistäkin tärkeämpää, sillä palkintoja ei voinut vaihtaa. Nopea sovitus osoitti kuitenkin, että valitsemani koot olivat onneksi oikeat vai pitäisikö sanoa, että vakiokokoni eli koko, jolla olen ennenkin hankkinut vaatteita netistä, oli edelleen oikea tai en ollut ainakaan kasvanut lisää kokoa, mikä kaiken jouluherkuttelun ja pyhäpäivien mässäilyn jälkeen oli täysin mahdollista.

Sain valita kilpailussa kolme vaatekappaletta. Keräsin lomakkeelle mustat farkut, hupparin ja lippiksen. Farkuiksi valikoitu Clark Original, ja yläosaksi valitsin harmaan ja näin talvea silmällä pitäen lämpimän Penn Sweat Core -hupparin. Musta Ib Cap Premium -huopalippis tuli valittua oikeastaan ensi kesää varten, sillä talven kylmässä se ei paljoa lämmitä. Makeat kuteet otin tietysti heti käyttöön ja kiittelen Zalandoa vielä kerran miellyttävästä joululahjasta, joka ilahdutti mukavasti yhä näin joulun jälkeenkin.

Julkaistu Thursdayna 2.1.2014 klo 18:37.

Edellinen
Saranana
Seuraava
Kivikasvojen konserttikevät