Suosittu sinfonisen rockin kokoonpano Electric Light Orchestra on yksi kuuluisimmista kevyen musiikin yhtyeistä. Orkesteri tai lyhyemmin vain ELO syntyi Birminghamissa, Englannissa jo 1970-luvun alkuvuosina ja jatkoi aktiivisesti toimintaansa aina 1980-luvun puoliväliin saakka. Bändin monet hitit ovat jääneet soimaan, ja näistä mainitsemisen arvoisimpia ovat Evil Woman, Strange Magic, Livin’ Thing ja monet muut ikivihreät, joukossa Rockaria ja Telephone Line. Yhtyeen siirryttyä telakalle vuonna 1986 bändin pitkäaikainen rumpali Bev Bevan lähestyi muutaman vuoden tauon jälkeen orkesterin keulahahmoa, kitarisi Jeff Lynneä ja kertoi haluavansa levyttää jälleen ELO-älppärin. Lynne ei innostunut suunnitelmasta ja vastusti yhtyeen nimen käyttöä uudessa kokoonpanossa. Bevan ja Lynne pääsivät kuitenkin lopulta sopimukseen ja niin syntyi vuonna 1989 uusi yhtye nimeltä Electric Light Orchestra Part Two.
ELO kakkonen keräsi joukon entisiä ELO-muusikoita uuteen bändiin ja julkaisi kymmenen vuoden elonsa aikana joukon singlejä ja tukun pitkäsoittoja. Törmäsin tähän toiseen Eloon sattumalta etsiessäni Spotifyssä kaikkien aikojen rocksinfoniaa eli Roll Over Beethoven -biisiä. Haku tuotti satoja sovituksia Chuck Berryn vuonna 1956 säveltämästä suositusta hittikappaleesta. Lajittelin hakutulokset pituuden mukaan ja aloin kuunnella aluksi pisimpiä sovituksia. Siirryin kohta live-esityksiin, jotta olisin kokenut aidon konserttitunnelman. Vastaan tuli harhaanjohtavasti Electric Light Orchestran esittämäksi merkitty konserttitaltiointi, jossa tarkalleen ottaen esiintyi Electric Light Orchestra Part Two live-levyllään One Night In Australia. Kakkosbändin uran puolivälissä vuonna 1996 julkaistu levy sisältää lukuisia Elon alkuperäisiä hittejä ja joukossa tietenkin uskomattoman rokkaava Roll Over Beethoven. Live-äänitys on onnistunut kaikin puolin erinomaisesti, ja tunnelmaan on helppo päästä vääntämällä äänenvoimakkuuden täysille. Elo kakkosen Roll Over Beethoven -sovitus on yksi parhaimpia ja vauhdikkaimpia esityksiä, mitä olen tästä hitistä konsanaan kuullut. Tutulla Beethovenin viidennen sinfonian introlla alkava viisiminuuttinen räjähtää heti alussa hurjaan rokkiin ja vaihtuvien teemojen myötä vie kuuntelijaa monipolvisen orkesteriesityksen läpi kohti kakofonista loppua, jossa kitara vaikeroi loppusoinnut Cry Baby -pedaalin säestämänä. Lopun soolonlirkutus muistuttaa erehdyttävästi Alice Cooperin vuonna 1973 ilmestyneellä Billion Dollar Babies -älppärillä olevan I Love the Dead -kappaleen itkunsekaista wah-wah-kitarointia.
Australiassa esitetty Roll Over Beethoven on kuuntelemisen arvoinen kappale. Se on mielestäni jopa parempi kuin alkuperäisen Elon myöhemmin vuonna 2001 julkaiseman Zoom-taltioinnin esitys, joka jää tähän verrattuna kovin kylmäksi studioyleisön seisoessa jäykästi kliinisesti toteutetun performanssin edessä. Elo kakkosen live-levyltä löytyy useampi mestarillinen rokkikappale, joista ehdottomasti maininnan arvoinen on täyteläisesti soiva Rockaria. Menevään tunnelmaan pääsee mukaan Spotifyssä.