Sateisena kevätpäivän iltana elokuvan katsominen on viihdyttävää ajanvietettä. Lauantai-ilta oli eteläisessä Suomessa harmaa ja päivällä oli tihkunut vähän vettäkin. Päätin vuokrata elokuvan jo tutuksi tulleesta Plejmo-videovuokraamosta. Plejmon valikoima on kohtuullisen laaja, vaikka ei siellä aivan kaikkia ensi-iltoja olekaan ja toisessa päässä on televisiossa puhki kulutetuiksi näytettyjä uusintoja. Eiliseen leffailtaan valikoitu viime vuonna paljon kohistu Yksin Marsissa -elokuva, jota myös monet asiantuntijat ovat pitäneet melko onnistuneena ja jopa todentuntuisena kertomuksena. Luin taannoin arvovaltaisesta Tähdet ja avaruus -lehdestä (7/2015) jutun, jossa elokuvaa ylistettiin kautta aikojen uskottavimmaksi Mars-elokuvaksi. Kun asiantuntevat tähtiharrastajat ja ammattilaiset kehuvat jotakin leffaa tällaisilla ylisanoilla, pitäähän sellainen raina katsoa.

Mars-matkailusta tiedetään nykyään jo kohtalaisen paljon. Yhtään reissua ei punaiselle planeetalle ole vielä toistaiseksi tehty, mutta hinku valloittaa naapuritaivaankappaleemme on kova. Yhdysvaltalainen kirjailija Andy Weir julkaisi vuonna 2011 tieteiskirjallisuuden genreen lukeutuvan seikkailuromaanin The Martian, josta hyvin nopeasti ohjaaja Ridley Scott muovasi paljon puhutun elokuvan, joka sai Suomessa ensi-iltansa viime lokakuussa. Yli kaksituntinen filmi on mukavaa viihdettä, jonka käänteissä ei juuri ehdi kyllästyä. Tyypilliseen amerikkalaiseen tapaan touhu eli eläminen Marsissa ja sinne jääneen astronautin pelastusoperaatio on melkoista koheltamista. Ollakseen uskottava elokuva, jäin monta kertaa ihmettelemään, miten heppoisin varustein kaukaista planeettaa on lähdetty valloittamaan. Esimerkiksi muovilla on iso rooli varusteissa, jotka pettävät yksi toisensa perään. Moni asia jää arvoitukseksi, kuten hapen tuotanto ja muut elintärkeät asiat, mutta eipä niitä sovi liian syvällisesti miettiäkään, sillä kyseessähän on loppujen lopuksi harmiton ajanviete.