Vilpittömästi

Kuvanveisto on yksi vanhimmista taiteen muodoista. Ikivanhaa taitoa on harrastettu vuosituhansia ja meidän päiviimme asti on säilynyt lukemattomia arvokkaita ja taidokkaasti tehtyjä esineitä. Kuvanveistäjien ammattikunta on aina ollut arvostettu ja heidän kättensä töitä on ihailtu kautta historian. Ihastelen itsekin aina, miten jotkut osaavat veistää kivestä niin ällistyttävän luonnollisen näköisiä ja kokoisia taideteoksia. Veistoksia syntyy kiven lisäksi myös metallista, mutta yhtä kaikki, jokaisen tällaisen kolmiulotteisen näköisveistoksen syntymiseen tarvitaan rutkasti taiteellista silmää ja tietenkin niitä käden taitoja.

Kiven muovaaminen ei aina onnistu täydellisesti. Toisinaan huolimaton taltan käsittely voi viime hetkillä pilata lähes valmiin työn. Silloin ovat hyvät neuvot kalliit, sillä monikaan ei halua aloittaa työtä alusta vain korjatakseen pienen vaurion. Ennen vanhaan lipsahdus korjattiin yksinkertaisesti savella tai vahalla. Vaha oli myös käytännöllinen aine vaikeiden kohteiden muovaamisessa. Vahalla korvatut kohdat päällystettiin lopulta kivipölyllä, jolloin jälki näytti erehdyttävästi aidolta vaikkakaan työ ei ollut aivan täydellinen. Ajan mittaan taiteilijat halusivat korostaa, että heidän veistoksissaan ei ole fuskattu vahalla tai muilla täyteaineilla. Tässä kohdassa pitää muistaa, että eurooppalainen kuvanveistotaide oli vielä pari tuhatta vuotta sitten keskittynyt etelään ja erityisesti Välimeren pohjoispuolelle Rooman valtakuntaan ja vähän vanhaan antiikin Kreikkaankin. Kieli oli luonnollisesti tuolloin latina tai kreikka, ja kun kuvanveistäjä halusi painottaa työnsä aitoutta, oli hänellä tapana kertoa, että työ oli tehty ilman vahaa. Ilmaisu "ilman vahaa" on latinaksi "sine cera", missä sana sine on ilman ja tarkoittaa yhä edelleen eri muodoissaan samaa asiaa Euroopan eri kielissä. Sana cera on puolestaan vaha. Ilmaisulla tahdottiin osoittaa, että työ oli vilpitöntä ja aitoa eikä lopputuloksessa ole fuskaamisen merkkejä.

Vähitellen sine cera muovautui nykyisin tunnettuun yhdyssanan muotoon. Englannin kielessä tuttu sincere tarkoittaakin sananmukaisesti vilpitön ja edelleenkin englanninkielisessä kirjeenvaihdossa näkee tyypillisen loppukaneetin sincerely eli vilpittömästi. Tällä puolestaan kirjoittaja haluaa ilmaista, ettei hänellä ole mitään taka-ajatuksia vaan kaikki mitä hän on kirjoittanut, on vilpitöntä ja totta. Muissa kielissä, kuten ranskassa vilpitön on sincères ja espanjaksi sincero. Sanojen alkuperää on mielenkiintoista tutkia. Monta kertaa olen miettinyt, miten jotkut sanat ovat saaneet juuri sen muodon, mikä niillä on. Sellainenkin tuttu kirkollinen sana kuin amen juontaa juurensa muinaiseen Egyptiin ja Amon-auringonjumalaan. Tuolloin väki vannoi auringonjumalan nimeen ja tuli näin lausuneeksi valojen päätteeksi Amonin, jota siis nykyäänkin hoetaan kirkollisissa toimituksissa. Täysin vilpittömästi näitä selityksiä ei tietenkään voi lausua, sillä kukaan ei enää pysty varmasti sanomaan, miten mitkäkin sanat ovat syntyneet.

Julkaistu torstaina 5.1.2012 klo 19:50 avainsanoilla historia, lingvistiikka ja taide.

Edellinen
Paikkatietoikkuna
Seuraava
Simple progress bar with CSS
Evästeiden käyttö

Käytän sivustollani evästeitä tarjotakseni parhaimman mahdollisen lukukokemuksen blogini lukijoille. Jos jatkat sivustoni käyttöä, oletan, että hyväksyt evästeiden käytön sivustollani.

Lisätietoja evästeiden käytöstä