Veikkaus on joutunut viime aikoina melkoisen pyörityksen kohteeksi. Viimeisimmän niitin löi YLE:n MOT-ohjelma pöytään, kun selvisi että Veikkaus on käytännössä pimittänyt liikevaihdostaan 10 miljardia euroa tiedotteistaan. Tätä Veikkaus ei myönnä, eikä aivan näin olekaan, jos tarkkoja ollaan. Rahapeliyhtiö ei vain ole ilmaissut sitä kovin selkeästi, sillä myös viranomaiset ovat olleet 13 miljardin liikevaihdosta autuaan tietämättömiä. Mielenkiintoiseksi asian tekee se, että Veikkaus on valtion omistama yhtiö. Näin ollen siis valtio ei tiedä, mitä omistamansa yhtiö tekee.

Veikkauksen toiminnassa on paljon hyvää. Sen jakamista rahoista tuetaan nuorisotyötä, kulttuurityötä ja sosiaalityötä. Jos Veikkauksen jakamat rahat hyviin tarkoituksiin otettaisiin pois, ei ole aina niin sanottua, että hallitukset jakaisivat näitä rahoja edelleen samoihin kohteisiin, jos kaikki rahat olisivat hallituksen näpeissä ja eduskunnan päätösvallan alla suoraan. Nyt ne sentään menevät opetus- ja kulttuuriministeriön kautta hyviksi havaituille kohteille, minkä ansiosta Suomeen on saatu paljon hyvää toimintaa aikaan, varsinkin lapsille ja nuorille.

Rahapelaajien pusseista tuotot

Pakko on kuitenkin muistaa, että mistä rahat tulevat. On ilmeistä, että suuri osa rahoista tulee peliongelmaisilta. Veikkauksen monopoli ja samaan aikaan kovan tuloksen hamuaminen on kummallinen yhtälö, koska rahat revitään ongelmapelaajien pienistä tuloista tai pahimmillaan pelaamista varten otetuista veloista, jotka jäävät kuitenkin rahapelaajien itsensä maksettaviksi.

Veikkauksella on korulauseissa tarkoitus pitää pelaaminen aisoissa ja varmasti pohjimmiltaan näin onkin. Jossain vaiheessa on kuitenkin rajat hämärtyneet siitä, mikä on järkevää ja mitä kannattaa tehdä. Jos liikevaihto alkaa olla 13 miljardin tienoilla, niin onhan se selvää, että raha sekoittaa varmasti useamman pään. Tällaisilla liikevaihdoilla alkaa Veikkauksen hallituksen palkat olla jo niin korkeita, että tärkeintä on omat ja kavereiden eli niin sanottujen sidosryhmien edustajien navat.

Kukaan ei halua varmasti jättää saavutettuja etuja ja Veikkauksen tulot mahdollistavat sen, että hallituksen jäsenet perheineen voivat elää ilman huolta huomisesta, samaan aikaan kun suuri osa rahapelaajista antavat palkkarahat Veikkauksen pääjehujen pussiin omista pienistä eläkkeistään, työttömyyskorvauksistaan ja veloistaan. Mutta koska Veikkaus antaa yhden kolmastoistaosan liikevaihdostaan Suomen kansan hyväksi, tämä pyyhkii kaiken mahdollisen ikävän taustalta pois.

Veikkaus ei ole ainoa syypää rahapeliongelmiin. Suomessa on koko ajan suositumpaa pelata nettikasinoita, joiden pääkallopaikat sijaitsevat esimerkiksi Maltalla, Gibraltarilla ja Isossa-Britanniassa. Tällaisia kasinoita ovat esimerkiksi NetBet. Myös näitä kasinoita pelaavat rahapeliongelmaiset, eikä siltä voi välttyä, ellei sulje kaikkia nettikasinoita.

Ulkomaiden nettikasinot

Onkin mielenkiintoista nähdä, mitä tulee tapahtumaan, jos ja kun Veikkauksen monopoli puretaan ja ulkomaiset nettikasinot pääsevät virallisesti toimimaan Suomessa. Suomeen saattaa syntyä lisää omia nettikasinoita, jotka puolestaan voivat toimia kansainvälisesti. Sitä on kuitenkaan vaikeaa ennustaa, että lisääkö nettikasinoiden määrä ongelmapelaajien määrää vai jakaantuuko ongelmapelaaminen kaikkien nettikasinoiden kesken? Tätä pitäisi kysyä ulkomailta, jossa on ollut samanlainen tilanne kuin Suomessa. Tosin ulkomailtakin kuuluu paljon uutisia, että rahapelaamista ja siihen liittyvää lainsäädäntöä tiukennetaan. Joissain maissa se on taas hyvin vapaata, kuten Maltalla, johon onkin keskittynyt suuri osa rahapeliyhtiöitä ja nettikasinoiden ylläpitäjiä. Rahapelaaminen on todella suuri bisnes, joten on helppo myös huomata, että Veikkaus ei halua siitä luopua tai antaa osaa muille. Kysymys kuuluu kuitenkin, että mikä siinä on pohjimmaisena syynä? Suomalaisten vai Veikkauksen hallituksen jäsenten hyvinvointi?

Nyt Veikkauksen kannattaisi ryhtyä mahdollisimman avoimeksi ja kertoa minkälaiset päätökset todella ohjaavat heidän toimintaansa. Epäilyksen siemeniä on ilmassa jo niin paljon, että kriisiviestintä kannattaisi ottaa haltuun.