Vuodenvaihde tuo paljon kaikenlaista tekemistä ja puuhaamista. Uusi vuosi tietää arkistojen perkaamista, sillä kaikki yli kuusi vuotta vanhat kuitit ja paperit saa hävittää. Kävin läpi vanhoja kuitteja ja laskuja, joita oli vielä kuusi vuotta sitten tullut postilaatikosta tavallisina paperiversioina. Kertynyt nippu oli kuitenkin ohentunut sitten parhaimpien vuosien. Yhden vuoden aikana saattoi kertyä paperisia laskuja ja muita asiakirjoja paksun mapin verran. Vuosi vuodelta mapit ovat ohentuneet, kun dokumentit ovat siirtyneet vauhdilla sähköisiin muotoihin. Kehitys on toisaalta hyvä, mutta siinä on myös varjopuolensa. Paperiset dokumentit ovat kuin historiankirjan sivuja. Aikajärjestykseen arkistoituina niistä näkee nopeasti ajan kulun ja tapahtumat. Sähköiset dokumentit puolestaan vievät vähän tilaa ja ehkä kuluttavat kaiketi vähemmän luonnonvaroja. Taloudellisuudesta voidaan olla eri mieltä, sillä vaatihan sähkön tuottaminen toistaiseksi vielä melkoisesti luonnonvaroja. Sähköiset arkistot tuppaavat myös sijaita eri puolilla Internetiä eri palveluissa eikä mikään takaa, että dokumenttien nykyformaattia pystytään vielä lukemaan vuosikymmenten kuluttua.

Tänään silppurini sai jälleen töitä. Leikkurin uumeniin upposi pienoinen pino vanhoja laskuja, kuitteja ja muita asiakirjoja, joiden ohi aika oli ajanut. Nopea vilkaisu papereihin ennen niiden tuhoamista toi muistoja mieleen, vaikka eipä niistä kovin pitkää aikaa ole ehtinyt kulua. Aika tosin tuntuu kiitäneen. Silppuri on hyvä työkalu arkistojen tuhoamiseen. Minulla on ollut tapana leikata vielä erikseen irralleen kaikki tärkeät kohdat papereista. Tällaisia ovat esimerkiksi henkilötunnukset, jotka varmuuden vuoksi silppuan saksilla, paperintuhoojani kun ei leikkaa ristiin. Viranomaiset ovat ihastuneita henkilötunnuksiin, sillä lähes poikkeuksetta näiden viskaalien lähettämissä papereissa on esillä henkilötunnus. Usein tunnus komeilee paperin molemmilla puolilla ja parhaimmillaan parissakin eri kohdassa. Veroblanketeista henkilötunnuksia saa leikellä useista paikoista niin, että jäljelle jää hassusti rei’itetty repaleinen a-nelonen. Viranomaiset käyttelevät suruttoman huolettomasti kansalaisten henkilötunnuksia etenkin nyt näinä kyberrikollisuuden aikoina, kun tunnusta voi käyttää kaikenlaiseen pahantekoon eritoten Internetissä. Soisi jo henkilötunnuksen katoavan virallisista papereista, sillä kyllähän vastaanottaja useimmiten oman tunnuksensa tietää, eikä sitä tarvitse sen vuoksi printata paperille. Tässä mielessä sähköiset dokumentit ovat tervetulleita, koska ne eivät ole niin helposti nähtävillä samaan tapaan kuin pöydän kulmalla makoileva paperi. Sähköisetkään arkistot eivät toisaalta ole sataprosenttisen varmoja.