Vaisut kunnallisvaalit ovat käynnistyneet ennakkoäänestyksellä. Takavuosilta tuttu perinteinen printtimainonta on jäänyt yllättävän vähälle. Liekö tähän syy meneillään olevalla taloustilanteella vaiko nettimainonnan suosion lisääntymisellä. Aatteensa velvoittamat vakioäänestäjät sen sijaan tietävät ilman mainoksiakin, keitä äänestävät, joten heidän kohdallaan mainonta olisi muutenkin turhaa. Vakioäänestäjä lienee jonkin sortin uudissana, josta assosioitui mieleeni vakionumeron käsite. Monet ehdokkaat ovat nimittäin ehdolla vaaleista toiseen, ja mikäpä olisikaan mainiompaa kuin sama ehdokasnumero kaikissa vaaleissa. Tällainen vakionumero olisi melkoinen valtti ehdokkaalle. Hän voisi käyttää samoja mainoksia eri vaaleissa ja säästää mainoskustannuksissa sievoisen summan. Toisaalta, kukapa nyt haluaisi näyttää samaa naamaa kuin kymmenen vuotta sitten.

Vakionumero voisi olla myös yhteiskunnalle mainio tulonlähde. Ehdokkaan numeron kiinnittäminen jääkiekkoilijoiden pelipaitojen tapaan onnistuisi tietenkin vain suurella rahalla. Niin, siinäpä sitten menisivät ne säästyneet markkinointikulut. Vakionumeroita voitaisiin siis myydä vähän samaan tapaan kuin ajoneuvojen omia rekisterikilpiä. Aivan ongelmatonta vakionumerointi ei olisi. Jossakin vaiheessa helposti muistettavat numerot loppuvat. Esimerkiksi kaksinumeroisia tai kolminumeroisia ehdokasnumeroita on rajallinen määrä. Nelinumeroiset ehdokasnumerot alkavat olla jo ehkä liian pitkiä, mutta eivät aivan mahdottomia markkinoinnissa. Yksi vaihtoehto olisi ottaa kirjaimet mukaan, jolloin merkkien permutaatioiden määrä kasvaa huomattavasti. Kerran jäädytetty numero voidaan laittaa uudelleen myyntiin tietyn karenssiajan jälkeen, joka voisi olla parit vaalit viimeksi käytetystä vaalista lukien. Nähtäväksi jää, olisiko vakionumerosta taas uusi rahanlähde valtiovallan alati pohjattomaan kassaan.