Turku - Muuttuva kaupunki

Turun kaupunki on täynnä kiehtovaa historiaa. Menneet ajat voi suorastaan aistia kaupungilla kierrellessään, vaikkakin kaupunkikuva on vuosikymmenten varrella muuttunut huomattavasti. Mahtava Turun linna on elävä muisto menneistä mahtiajoista ja käsityöläismuseo vain lyhyen kävelymatkan päässä keskustasta kertoo urbaanielämästä aikojen alussa. Turussa vaalitaan kaupungin historiaa monella tavalla. Jokakesäiset keskiaikatapahtumat tuovat kaupunkilaisille ja vieraille elävällä tavalla aikalaisten elämän vuosisatojen takaa. Turun keskusta on kasvanut niin pinta-alaltaan kuin rakennuksillaankin. Vuoden 1827 tulipalo tuhosi keskustan lähes tyystin, ja uusi uljas kaupunki alkoi kohota välittömästi onnettomuuden jälkeen. Tuhka sai väistyä, kun keisarillisen Suomen tunnetuin arkkitehti Carl Ludvig Engel (1774-1840) ryhtyi suunnittelemaan uuden keskustan ruutukaavaa. Lähes viivasuorien katujen varsille alkoi vähitellen kohota toinen toistaan upeampia jugend-rakennuksia. Turkua saattoi 1800-luvulla hyvinkin kutsua pieneksi eurooppalaiseksi metropoliksi.

Latvakangas, Eva: Turku - Muuttuva kaupunki

Tämän päivän Turussa näitä taidokkaasti rakennettuja taloja ei juurikaan enää tapaa. Tehorakentaminen ja monenkirjavat lehmänkaupat 1900-luvulla kaatoivat lukuisia kauniita pytinkejä, joiden tilalle nousi kulmikkaita ja korkeita kerrostaloja. Ilmeettömät talot alkoivat vähitellen hallita kaupunkikuvaa. Rakennuksissa 1990-luvun lopulla yleistynyt vessakaakelipinnoite peittää yhä Aurajoen länsirannalle kohonneita vaaleita komplekseja, joita on vaikea erottaa toisistaan. Uudisrakennuksista huokuu nopea ja halpa rakentaminen, omaperäisyyden puute, tehokkuus ja välinpitämättömyys ympäristöön sointumisesta. Rakennukset ovat kuitenkin erittäin näkyvä osa elinympäristöä ja funktionaalisuutensa lisäksi niiden tulisi tarjota silmäruokaa. Muuttuvaan Turun kaupunkiin voi tutustua Eva Latvakankaan toimittamalla erinomaisella teoksella. Turku - Muuttuva kaupunki (Turun Sanomat, 2. painos, 2012) on hieno aikamatka vanhaan pääkaupunkiin ja sen menneisiin ja nykyisiin rakennuksiin sekä niiden historiaan.

Paikka paikoin pienistä painovirheistä kärsivä opus on toimitettu muuten laadukkaasti. Kirjan isot värikuvat ja mustavalkoiset otokset entisaikojen kaupungista antavat mainion kuvan Varsinais-Suomen piskuisesta suurkaupungista ja sen kehityksestä vuosisadasta toiseen. Kirjan mielenkiintoinen teksti tempaa lukijan mukaan jännittävään matkaan historian lehdille kertoen omaa tarinaansa eräästä kehityssuunnasta suomalaisessa kaupunkirakentamisessa.

Latvakangas, Eva

Turku - Muuttuva kaupunki

Osa I

ISBN
9789519129846
Kustantaja
Turun Sanomat

Julkaistu Tuesdayna 7.8.2012 klo 18:28 Kirjat-luokassa avainsanoilla arkkitehtuuri ja historia.

Edellinen
Liikkuvat seinät
Seuraava
Renumbering column value in MySQL