Tekniikan historia 1/2020

Tänä vuonna pyörähti käyntiin Tekniikan historia -lehden kahdeksas vuosi. Kuluneiden vuosien aikana on ilmestynyt uusin numero mukaan lukien kaikkiaan 42 lehteä. Vuoden ensimmäinen numero 1/2020 esittelee korpikeksijä Herman Renforsin (1849-1928), joka muistetaan etenkin uistimistaan ja kalastusvälineistään. Historia ei ole pelkkää tekniikan historiaa, vaan mukaan mahtuu myös kiehtova artikkeli maapallon historiasta sekä siihen läheisesti liittyvään Söderfjärdenin peltolakeuteen ja sen syntyyn. Höyryveturin kehitys vauhditti joukkoliikennettä ja synnytti pian Euroopan rautatieverkoston. Kiivaimmillaan rautateitä syntyi 1800-luvun puolivälin jälkeen aina 1900-alkuun asti.

Tekniikan historia 1/2020

Junamatkailun lisäksi laivat ovat hoitaneet joukkoliikennettä jo paljon pidemmän aikaa. Nykyaikaiset laivat eivät juurikaan enää seilaa tuulivoimalla vaan matkaavat satamasta toiseen tehokkailla dieselmoottoreilla. Suomalaiseen laivanrakennukseen erottamattomasti kuuluva moottorivalmistus katsotaan alkaneen jo 1950-luvulla. Tänään Wärtsilän nimellä tunnetut tehokkaat laivamoottorit kuljettavat vuosittain tuhansia ja taas tuhansia matkustajia eri puolilla maailmaa. Uusi Tekniikan historia siirtyy sivuillaan koneista kulttuuriin ja esittelee maailmankuulun Fender-sähkökitaran historiaa. Mainiossa alkuvuoden ensimmäisessä numerossa on jälleen tukuittain artikkeleita luettavaksi yhteensä 60 värikkään sivun verran.

Julkaistu lauantaina 15.2. klo 13:53 Lehdet-luokassa avainsanalla historia.

Edellinen
Palvelut musiikin kuuntelemiseen
Seuraava
Pikavoitot mielessä
Evästeiden käyttö

Käytän sivustollani evästeitä tarjotakseni parhaimman mahdollisen lukukokemuksen blogini lukijoille. Jos jatkat sivustoni käyttöä, oletan, että hyväksyt evästeiden käytön sivustollani.

Lisätietoja evästeiden käytöstä