Taikamatto

Taikamatto

Taikamatto on Ahmed Ahne -albumisarjan yhdeksäs sarjakuva alkuperäisessä ilmestymisjärjestyksessä. Ranskaksi vuonna 1973 ilmestynyt albumi sai suomenkielisen käännöksen seuraavana vuonna 1974 ja asettui suomalaisessa julkaisujärjestyksessä kahdeksanneksi seikkailuksi. Albumissa on neljä erillistä tarinaa, joista ensimmäinen kertoo taikamatosta. Taianomaisessa Bagdadissa on fakiireja joka lähtöön. Niinpä kalifiksi pyrkivä juonitteleva suurvisiiri Ahmed Ahne tapaan erään näistä taikureista ja ostaa tältä taikamaton, joka kuulemma vie matkaajan maailman ääriin. Juoni ei aivan onnistu ja kalifi Harun El Pullah saa vielä pitää pestinsä. Toisessa seikkailussa kalifi päättää sulautua kansansa pariin pukeutumalla kerjäläiseksi. Ahmed Ahne käyttää tätä hyväkseen ja määrää kaikki kalifin palatsissa oleskeleva kerjäläiset pidätettäviksi. Hupaisten sattumusten saattelemana suurvisiirin metku menee mönkään. Tiikerin metsästyskin valjastetaan häijyn suurvisiirin päähänpinttymän toteuttamiseksi. Temppu ei se tämäkään onnistu, joten Ahmed Ahne turvautuu lopuksi muistolaatikkoon, joka itse asiassa siirtää kuvattavan kohteen valokuvaan vaikkakin kohtalokkain seurauksin.

Albumin tarinat

  • Taikamatto
  • Incognito
  • Tiikerin metsästys
  • Muistolaatikko
Goscinny, René ja Tabary, Jean

Taikamatto

Kustantaja
Sanoma Oy
Numero
8
Alkuperäisteos
Le tapis magique
Alkuperäinen järjestysnumero
9
Alkuperäinen ilmestymisvuosi
1973
Suomenkielinen julkaisuvuosi
1974
Hinta
5,95 mk
Teksti
René Goscinny
Piirrokset
Jean Tabary
Suomennos
Jorma Kapari
Sidonta
pehmeäkantinen
Korkeus
27,5 cm
Leveys
21,0 cm
Paino
200 g
Sivumäärä
46

Julkaistu Wednesdayna 21.12.2016 klo 18:01 Sarjakuvat-luokassa avainsanoilla keräily ja sarjat.

Edellinen
Ahmed Ahneen salajuonet
Seuraava
Ahmed Ahne ja tekniikan ihmeet