Sarjakuvalahjoitus

Lahjoitin tänään yhdessä ylläpitämäni Yoko Tsuno -sivuston kanssa pinon ranskankielisiä Yoko Tsuno sarjakuva-albumeita Suomessa toimivalle Ranskan instituutin kirjastolle. Olin aikoinaan saanut lahjaksi nämä ranskankieliset albumit Yoko Tsunon belgialaiselta Dupuis-kustantamolta kiitokseksi suomenkielisen sivuston ylläpidosta. Koska minulla oli näistä sarjakuvista kaksoiskappaleet, päätin lahjoittaa ylimääräiset albumit hyvään tarkoitukseen. Kohteeksi valikoitui luonnollisesti Ranskan instituutin kirjasto monestakin syystä. Ensinnäkin olen suuri Ranskan ystävä ja toisekseen instituutin kirjasto tuntui juuri sopivalta kohteelta näille ranskankielisille kirjoille, ja olenhan jo vuosia aina silloin tällöin osallistunut instituutin korkeatasoisiin tapahtumiin.

Jaana Koivisto Ranskan instituutin kirjastosta ottaa vastaan Matti Mattilan lahjoittamat Yoko Tsuno -sarjakuva-albumit

Sovin lahjoituksesta kirjaston kanssa ja kävin tänään juhlallisesti luovuttamassa sarjikset. Kirjastossa albumit otti vastaan kirjastovastaava Jaana Koivisto, joka myös esitteli kirjaston nykyistä sarjakuvatarjontaa. Uudet albumit ovat ensimmäiset Yoko Tsuno -sarjakuvat kirjastossa, joten lukijat pääsevät varmasti uusien jännittävien seikkailujen pariin. Toivottelenkin yhdessä Yoko Tsuno -sivuston kanssa miellyttäviä lukuhetkiä laadukkaiden sarjakuvaseikkailujen parissa.

Julkaistu torstaina 13.6.2019 klo 18:22 Sarjakuvat-luokassa avainsanalla tapahtumat.

Edellinen
Tekniikan historia 3/2019
Seuraava
Skrolli 2/2019