Kävin vajaa kaksi vuotta sitten pikavisiitillä Tukholmassa. Viimekertaisesta laivamatkastani oli ehtinyt vierähtää jo yli kymmenen vuotta, joten päätin reissata Silja Linen Silja Symphony -risteilijällä. Matkalla tulee ennen pitkään nälkä. Tässä suhteessa tämä matka ei tehnyt poikkeusta. Laivalla riittää perinteisesti ruokaa. Lukuisissa ravintoloissa voi mätätä vatsansa täyteen -- tai sitten ei.

El Capitán -ravintolan ruokalista ei alun alkajaankaan näyttänyt houkuttelevalta, ja sen sainkin sitten omakohtaisesti kokea. Jouduin tyytymään tähän ravintolaan, koska ensimmäiseksi valitsemani oli täynnä. Olin hieman hämmästynyt, miten nopeasti annokseni tuli pöytään. Pian syykin selvisi. Liha oli raakaa. Oikeammin, se oli medium, kuten hovimestari asian minulle esitti. Pyysin nimittäin tarjoilijan takaisin maistettuani ensin puolikypsää punertavaa lihaa ja todettuani sen olevan minulle sopimatonta.

Kysyin, mitä tarkoittaa rapeaksi paahdettu ankanrinta ja sain tukun vastauksia. Myönnän, etten ole mikään gourmet-guru, mutta erotan toki raa’an ja kypsän toisistaan. Hovimestari halusikin heti vaihtaa annoksen kypsään versioon, jota sainkin odottaa todella pitkään. Ei tuokaan annos mikään makuelämys ollut, mutta jo parempi kuin ensimmäinen kattaus. Suuhuni jäi paha jälkimaku. Tarjoilijan olisi pitänyt kysyä, miten haluan lihan valmistettavan, mutta ehkäpä tarjoilijat ovat tässä ravintolassa yhtä rentoja kuin itse ravintolakin, kuten se itseään mainostaa.

Olisin oikeastaan halunnut mennä ensin Bon Vivant -ravintolaan, mutta se oli täynnä, joten varasin sitten pöydän seuraavaksi päiväksi. En kuitenkaan päässyt sisään seuraavana päivänä, sillä vaatetukseni oli liian casual ravintolan ilmapiiriin. Mitäpä siitä, säästinpähän paljon rahaa siirryttyäni syömään viereiseen pikaruokalaan. Kaiken kaikkiaan olin todella pettynyt ravintolavalintoihini. Olisi kai vain sittenkin pitänyt ottaa reikäleipä ja maitoa evääksi tällekin ulkomaanmatkalle.