Puoluepoliittinen uudistus

Viime kevään eduskuntavaaleista on kohta kulunut vuosi. Tuloksen tiedämme ja sen seurauksiakin olemme jo saaneet kokea pitkin vuotta. Vaalien ehdottomasti suurin häviäjä oli sosiaalidemokraattinen puolue. Voittajaksi kiritti historiallisella vaalivoitolla Kokoomus, joka lisäsi edustajiensa määrää kertaheitolla kymmenellä uudella kansanedustajalla. Rökäletappio antoi aihetta demarien itsetutkiskelulle. Koko viime vuoden kuuma kesä ja harmaa syksy on nyt mietitty, missä meni vikaan. Vanhanaikaiseksi mielletty puolue antoi pian ymmärtää, että edessä ovat radikaalit uudistukset. Äänestäjille pitäisi luoda mielikuva uudenaikaisesta ja dynaamisesta puolueesta, joka seuraa aikaansa ja on jopa hieman edellä sitä luoden tulevaisuutta.

Demarit valitsevat alkukesällä uuden puheenjohtajan. Hänen toivotaan tietysti luotsaavan puolueensa uudistusten tielle ja sitä myöten uuteen vaalivoittoon seuraavissa eduskuntavaaleissa. Kokoomus valitsi itselleen nuoren ja energisen puheenjohtajan. Jyrki Katainen on näyttänyt kykynsä viemällä puolueen lähes suurimmaksi poliittiseksi ryhmäksi eduskunnassa. Mikäli demarit käyttävät tätä samaa kaavaa, puheenjohtajan paikalle nousee joku vitaali kolmikymppinen, voitontahtoinen, ennakkoluuloton ja nälkäinen politiikan uudistaja. Tänään tiedotusvälineet ovat kilvan julistaneet ilosanomaa. Demarien uudeksi puheenjohtajaksi on ehdolla 62-vuotias kehäkettu Erkki Tuomioja. Tästä se sosiaalidemokraattien uudistus alkaa! Toivotan onnea.

Julkaistu lauantaina 12.1.2008 klo 19:08 avainsanalla politiikka.

Edellinen
Perjantaipulma 2/2008
Seuraava
Suhteellisuutta