Pian tuhopolton jälkeen alkoi keskustelu anteeksiannosta ja armosta. Ihmisille tulisi suoda toinen mahdollisuus ja siksi armon annetaan joskus käydä oikeudessa ja virheitä annetaan anteeksi. Kannatan itsekin anteeksiantoa, kun kyseessä on vahinko tai tahaton teko. Tahallaan tehty tuhotyö vaatii jo paljon suurempaa sydäntä ja avarampaa katsetta sekä äärimmäisen korkeaa henkistä kypsyyttä, jotta teon voisi antaa anteeksi. Nuorukaisen motiivia tuhopolttoon voidaan vain arvailla, sillä hän ei välttämättä itsekään osaa selittää tekoaan tämän paremmin. Anteeksianto tässä tapauksessa edellyttäisi motiivien perinpohjaista tuntemista, jotta teon voisi ymmärtää ja siten antaa anteeksi.

Armo ei ole yksipuolista. Armahdetun on ymmärrettävä, että hän on saanut toisen tilaisuuden, mikä edellyttää puolestaan häneltä riittävää henkistä kypsyyttä ottaa anteeksianto vastaan. Armahtajan luottamuksen pettäminen esimerkiksi uudella rikoksella on osoitus alhaisesta maturiteetista ja jopa yhteiskunnassa hyväksyttyjen yleisten elämänarvojen halveksunnasta. Ajatusleikki johtaa dilemmaan. Anteeksiannon merkityksen ymmärtäminen vaatii siis tiettyä henkistä kypsyystasoa. Herääkin kysymys, miksi koskaan on jouduttu tilanteeseen, jossa on annettava anteeksi?Jos armahdettavan henkinen taso onkin armolle riittävä, niin eikö silloin armahdettava olisi korkeassa viisaudessaan ymmärtänyt jättää koko tuhotyön tekemättä?

Kehäpäätelmän välttämiseksi yhteiskunta onkin katsonut tarkoituksenmukaiseksi jakaa oikeutta vallan kolmijaon periaatteen mukaan. Syyllinen ja vahingon kärsinyt eivät joudu puimaan tapahtunutta keskenään, vaan umpisolmun avaa kolmas, ulkoinen osapuoli. Ja jotta ongelmat eivät saisi liian filosofisia mittasuhteita, langetetaan tuomiot pääsääntöisesti siten, että yhteiskunta voi ne hyväksyä niin sanotusti kansalaisille järkeenkäyvällä tavalla. Toisinaan seurauksena saattaa olla joidenkin mielestä kohtuuttomia rangaistuksia tai liian lieviä seuraamuksia. Tärkeintä on kuitenkin teon sovittaminen tavalla tai toisella. Mahdollisuus teon sovittamiseen, vaikka sitten vankeusrangaistuksella, on nyky-yhteiskunnan armollinen kädenojennus tuomitulle. Barbaarimaisella kaulan katkaisulla ei enää uhata ketään, ja elämä voi jatkua uusilla mahdollisuuksilla sovinnonteon jälkeen.