Porvoolainen päänsärky - osa 1

Aina silloin tällöin siteeraan blogissani vanhan kansan idiomeja. Vanha kansahan on oikeastaan vertauskuva, jolla viitataan aikojen kuluessa muotoutuneihin kansanviisauksiin. Porvoon tuomiokirkon surullinen tuhopoltto vuosi sitten sai viikolla uusia käänteitä, kun Helsingin hovioikeus antoi tuomionsa. Syyttäjä ei ollut tyytyväinen aiemmin käräjillä langetettuun noin kolmen vuoden vankeustuomioon. Tuhopolttajan rangaistus lopulta kaksinkertaistui kuuteen ja puoleen vuoteen ehdotonta vankeutta. Tuomiokirkon katon sytyttäjä kertoi puolustuksekseen humalatilan aiheuttaman päähänpiston. Tuskin tämä 18-vuotias nuorukainen osasi aavistaa, minkälaiset mittasuhteet päähänpisto sai aikaan.

Vanha kansa on osannut jo pitkään valistaa nuorisoaan hokemalla, että viina on viisasten juoma. Oikeus ei katsonut humalatilaa läpi sormien, vaan piti tekoa törkeänä tuhotyönä. Samaa mieltä olen itsekin. Mikään humalatila ei saa olla selityksenä tällaisiin tuhoihin ja kauheuksiin. Mikäli ei osaa arvioida mahdollisia humalansa seuraamuksia, on syytä aloittaa alkoholin nauttiminen vasta sitten, kun järki ja ymmärrys siihen riittävät. Hovioikeuden nyt langettama tuomio käyköön varoittavana esimerkkinä. Rangaistus on vähintäänkin kohtuullinen tuhoihin ja kärsimyksiin suhteutettuna.

Luonnollisesti tapaus seuraa kyseisen nuoren loppuelämää. Vaikka suuri yleisö unohtaakin nopeasti tällaiset tapaukset, muistuttavat monet muut vastaantulevat elämäntilanteet tuhotyöstä. Pelkkä vankeusrangaistus ja sen suorittaminen ei vielä riitä. Vakuutusyhtiö haluaa varmasti karhuta saataviaan ja 4,5 miljoonan euron kustannuksissa korkoineen riittää maksamista vielä pitkään. Tuskin monikaan 18-vuotias haluaisi aloittaa aikuisuutensa ja työelämänsä tällaiset velat niskassaan. Rikosrekisteri sulkee myös monien työpaikkojen ovet, joten tulevaisuuttaan ei kannata tuhota tällaisilla hölmöilyillä.

Julkaistu Thursdayna 17.5.2007 klo 10:24 avainsanalla tapahtumat.

Edellinen
Subventio
Seuraava
Oveen kolkuttaja