Pet Shop Boys Helsingissä

Eilinen ilta vierähti Helsingin jäähallissa, jossa esiintyi pitkän linjan brittibändi Pet Shop Boys. Duon ura on ollut pitkä ja onnistunut. Hittejä on syntynyt vuosien mittaan vino pino, ja näitä saimme kuulla eilen uuden materiaalin lisäksi. Hieno konsertti upeine lavaesiintymisineen oli ikimuistettava kokemus. "Moi, moi, Helsinki", tervehti bändin keulahahmo Neil Tennant tuhatpäistä yleisöään, joka oli paahtavasta helteestä ja upeasta säästä huolimatta saapunut kuuntelemaan suosikkiyhtyeensä elektronista musaa. Uusien biisien välissä kajahteli tutut hitit, kuten It’s a Sin, Suburbian, West End Girls ja monet muut vuosien saatossa tutuiksi tulleet rallatukset. Konsertti oli hyvin järjestetty ja alkoi ajallaan. Parin tunnin sessio soljui ehkä liiankin nopeasti, sillä esitystä olisi voinut seurata pidempäänkin. Kaksikko ei turhia taukoja pidellyt ja niinpä kappaleita tuli kuin liukuhihnalta.

Jealousy
Kuva
Hanna

Jäähallin ulkopuolella sää oli mitä parhain. Lähes kolmenkymmenen asteen lämpötila tuntui myös sisällä hallissa, jossa tarkeni hyvin kevyessä kesävaatetuksessa. Saavuimme jäähalliin noin 20 minuuttia ennen konsertin alkua. Hallin ulkopuolella kiemurteli satametrinen jono ja toinen muutaman kymmenen metrin pituinen lyhyempi jono. Ovella tehtiin tarkastuksia, jotka veivät aikaa. Jonot vetivät kaikesta huolimatta nopeasti emmekä joutuneet odottamaan kuin noin kymmenisen minuuttia. Halli ei ollut aivan ääriään myöten täynnä. Siellä täällä oli vielä tyhjiä istuimia, joista saattoi päätellä, että osa yleisöstä oli saattanut tehdä viime hetken päätöksen jäädä ulkoilemaan uskomattoman lämpimässä kesäsäässä. Konsertti oli kuitenkin kuulemisen ja katsomisen arvoinen ja kaksikko kun harvoin konsertoi Suomessa, niin onhan tällaista hittitehdasta silloin käytävä katsomassa.

Julkaistu Fridayna 3.7.2009 klo 18:28 avainsanalla musiikki.

Edellinen
Porottavaa hellettä
Seuraava
Jättijuliste - osa 1