Pakkasjoulu

Kuva
Matti Mattila

Leutojen talvien ja lumettomien joulujen jälkeen saamme taas valkean joulun. Enää ei tarvitse arvuutella, pysyykö kaatamalla satanut ennätyslumi maassa eteläistä Suomea myöten. Tästä pitää huolen yhä vain kiristyvä pakkanen. Eilen lämpömittari näytti kahdeksaa pakkasastetta. Aamulla mittarilukema oli jo 15,6 astetta ja kolmen aikaan iltapäivällä lämpötila oli edelleen laskenut 16,6 asteeseen. Sääennuste puolestaan lupaa lähes 30 asteen pakkasia maan keskiosaan. Lohtua talven ankaruuteen saattaa tuoda eilinen talvipäivänseisaus. Päivä oli tuolloin lyhyimmillään, mutta on taas alkanut pidetä kohti kevättä ja kesää. Eilisestä alkoi myös virallinen talvi, jota kestää aina maaliskuulle kevätpäiväntasaukseen asti. Silloin on lupa alkaa taas odottaa virallista kevättä.

Julkaistu torstaina 23.12.2010 klo 15:22 avainsanalla sää.

Edellinen
Kauppiaiden joulu
Seuraava
Aatosta aattoon