Kauppiaiden joulu

Ylihuomenna on sitten se pitkään odotettu jouluaatto. Viimeiset hetket alkavat olla käsillä, jos mielii hankkia joululahjoja aatoksi. Käväisin tänään pikapikaa kaupungilla, vaikka suunnitelmiini ei alunperin kuulunut piipahtaa ostoksilla. En nytkään tehnyt varsinaisia jouluostoksia vaan kävin noutamassa GPS-paikantimen keskustan Sony Centeristä. Vanha Sony-merkkinen paikantimeni oli yllättäen lakannut toimimasta, ja sain sovittua Suomen Sonyn kanssa takuuvaihdosta. Kiikutin laitteen saamani ohjeen mukaan takaisin kauppaan ja jäin odottamaan. Odotin melkein puoli vuotta ennen kuin tänään vihdoin sain uuden laitteen hajonneen tilalle. Olin kärsivällisesti käynyt liikkeessä kerran kuussa kyselemässä väliaikatietoja, mutta joka kerta jouduin lähtemään kaupasta tyhjin käsin. Tänään en enää viitsinyt lähteä kyselemään tilannetietoja vaan soitin liikkeeseen.

Kauppias oli joulutunnelmissa ja päätti panna pisteen tälle tapaukselle. Sain luvan käydä hakemassa myymälästä uuden Sony GPS-paikantimen takuuvaihtona aivan kuten olimme kesällä sopineet. Vaikka viallisen tuotteen vaihtamiseen menikin näin pitkä aika, olin kärsivällinen, koska minulla ei juuri nyt ollut akuuttia käyttöä paikantimelle. Kämp Galleriassa sijaitseva Sony Center hoiti takuuvaihdon lopulta mallikkaasti, sillä vaihdon oli luvannut Suomen Sony, joka mitä ilmeisimmin olisi toimittanut uuden laitteen myyjälle. Nyt tämän laitteen odottelu jää jatkossa Sony Centerille eikä minulle. Sony Centerille lähetän vielä kerran lämpimät kiitokset ja hyvän joulun toivotukset.

Kauppiaat ovat näin joulun lähestyessä toinen toistaan hövelimmällä päällä. Sain viime viikolla sähköpostitse kutsun osallistua Filmtown-videovuokraamoketjun joululahja-arvontaan netissä. Kävin pokkaamassa arvonnassa saamani joululahjan, joka luvattiin toimittaa tekstiviestinä puhelimeeni. Lahja oli ilmainen videovuokraus tekstiviestissä olevalla koodilla. Odottelin koko viikonlopun ja vielä alkuviikonkin, mutta tekstaria ei kuulunut. Lahja olisi ollut mukava saada, mutta en toisaalta menettänyt mitään. Tästä huolimatta ajattelin kysäistä Filmtownista, milloin tekstiviesti olisi tulossa. Lähetin sähköpostilla tiedustelun ja tunnin kuluttua kännykkäni piipitti ilmoittaakseen saapuneesta tekstiviestistä. Arvasin heti, mistä oli kysymys. Samaan aikaan tuli sähköpostiini vastaus ja videovuokraamon pahoittelut. Tekstiviestien lähetys oli ruuhkautunut suuren suosion vuoksi, enkä siksi ollut saanut luvattua joululahjaa.

Joululahja-asiat ovat nyt sitten kunnossa. Lämpimät kiitokset kuuluvat kauppiaille, jotka järjestivät miellyttävän joulun hoitamalla keskeneräiset asiat loppuun. Kaikki kääntyi lopulta hyvin päin ja tästä on nyt mukavaa alkaa odotella jouluaattoa.

Julkaistu keskiviikkona 22.12.2010 klo 18:52 avainsanalla shoppailu.

Edellinen
Googlen kirjatietokanta
Seuraava
Pakkasjoulu