Onko virtuaalipeleistä tulossa osa todellisuuttamme?

Kuva
Rodger Shija

Keskustelu on nykypäivänä lisääntynyt virtuaali- ja videopelien vaikutuksesta todellisuudentajuumme varsinkin lapsilla ja nuorilla. Pelit luovat paljon keskustelua ja syystäkin - ovathan ne jo suuri osa monen ihmisen arkea. Siinä missä jotkut yrittävät luoda vastarintaa pelaamiselle niin luovat yhä useammat striimaajat ja e-gamerit pelaamisesta itselleen ammatin. Samalla myös 3,03 miljoonaa Suomalaista seurasi vuoden 2022 jääkiekkomaailmanmestaruuskilpailua ruudun ääressä ympäri Suomen. Vaikka kyse onkin jääkiekkourheilusta, kehittääkö jääkiekon seuraaminen ja onko pelaaminen niin iso mörkö kuin väitetään?

Sosiaalisia kohtaamisia pelien äärellä

Kun puhutaan pelaamisesta, voi mieleen tulla nuori pelaamassa pelikonsolillaan sohvannurkassa tai yksin omassa huoneessaan. Nykypäivänä pelaaminen on kuitenkin niin paljon muutakin, eikä pelaaminen ole ainoastaan lasten ja nuorten harrastus. Yhä useammat aikuiset rentoutuvat työpäivän päätteeksi esimerkiksi tietokoneen ääressä pelaamalla. Puhutaan jo "lisätystä todellisuudesta", joka sisältää esimerkiksi sosiaalisen ja kognitiivisen aspektin. Siinä missä ennen 13-vuotias Janne-Petteri pelasi yksin änäriä huoneessaan, nykyään keskustellaan pelaamisen lomassa ihmisten kanssa ympäri maailman. Usein peleissä keskustellaan englanniksi, mikä lisää samalla kielitaitoa. Pelien hyödyistä kertoo myös Mannerheimin Lastensuojeluliitto artikkelissaan "Pelaamisen hyödyt".

Peliharrastus oikealla rahalla

Kuten aikaisemmin mainittiin, pelaamisesta voi olla monia hyötyjä. Pelaaminen voi edistää kognitiivisia kykyjä sekä kielitaitoa. Jos lähipiirissä on muita pelaamisesta kiinnostuneita, tuo se jutunaihetta saunailtoihin tai kahvitteluhetkiin. Vaikka jotkut pitävät rahalla pelaamista riskinä, voi sekin olla kehittävää siinä missä videopelitkin, kun pelaamista harrastaa kohtuudella ja on täysi-ikäinen. Pikapelit vievät vain vähän aikaa ja niiden maailmaan pääsee syventymään parilla klikkauksella. Esimerkiksi niin sanottuja Pay N Play-kasinopelejä eli pikakasinopelejä löytyy kattavasti netti-kasino.org-sivustolta. Ne tarjoavat elämyksiä pelaajille ja pelaamaan pääsee ilman rekisteröitymistä. Pelaamisen aloittaminen saattaa kuulostaa naurettavan helpota, mutta totuus on, että sitä se onkin. Pelit ovat kehittyneet valtavasti ja enää ei tarvita passin kanssa kasinoon jonottamista tai painavien kolikoiden kantamista taskunpohjalla. Pelitodellisuus on parin klikkauksen päässä, ja kun pelaa itselle sopivalla tavalla, voi pelaaminen olla rentouttavaa ajanvietettä siinä missä esimerkiksi penkkiurheilun katsominen.

Toinen todellisuus osana arkea

On väistämätöntä, että tämä niin sanottu toinen todellisuus on lähestymässä osana jokaisen arkea. Siinä missä pystymme kännykkäsovelluksesta seuraamaan taksin kulkua luoksemme, olemme nähneet mikä sensaatio esimerkiksi Pokémon Go-pelistä on tullut. Pelissä jahdataan Pokémon-hahmoja älylaitteella, jolloin näytön läpi tarkastellessa näyttää siltä, kuin hahmo olisi kadulla seisomassa todellisuudessamme. Tätä teknologiaa on pystytty hyödyntämään myös esimerkiksi fobioiden siedätyshoidossa ja autokouluissa, joissa pimeäajon pystyy suorittamaan autolla virtuaaliliikenteessä. Virtuaalipeleistä ja -maailmasta on todella tulossa enenevissä määrin osa meidän todellisuuttamme.

Tunnetaitojen kehittyminen ja kehittäminen

Jokainen meistä tietää sen tunteen, kun pelissä häviää tai pelin kulku ei mene toivotulla tavalla. Vaikkei sitä siinä hetkessä ajattelisi, voi pelaamisen kautta oppia säätelemään eri tunteita. Kun joukkuepeleissä pystyy harjoittamaan muiden kanssa toimimista ja solmimaan sosiaalisia kontakteja, esimerkiksi kasinopelaamisessa oppii harjoittamaan omaa riskinottokykyään sekä sitä kautta tuntemaan itsensä entistä paremmin. Vaikka pelaaminen saattaa joissain tapauksissa aiheuttaa negatiivisia ilmiöitä, on yleensä sen taustalla muutakin. Jokaisen meistä olisi tärkeää tunnistaa, missä menee nykypäivänä "oikean todellisuuden" ja virtuaalitodellisuuden raja. Kun ruutuajat paukkuvat päivässä kuuden tunnin rajamailla, voisi elämäänsä sisällyttää jotain muutakin kuin näytön tuijottamista. Virtuaalinen todellisuus tulee olemaan osa meidän elämäämme ja siksi itsetuntemus ja omien rajojen kokeilu tekee hyvää jokaiselle pelaajalle niin arjen pelikentillä, kuin jalkapallo- tai kasinopelaamisen äärellä.

Julkaistu torstaina 23.6.2022 klo 16:08 avainsanalla pelit.

Edellinen
Vaihtelua korkeakulttuuriin
Seuraava
Aamuretki