Nettilompakot casinoilla: Tässä kaikki mitä aiheesta tulee tietää
Nettilompakot ovat edelleen erittäin käytetty maksutapa rahapelaamisessa. Ne ovat turvallisia ja nopeita, ja ne ovat laajasti käytössä nettikasinoilla. Sen ansiosta nettilompakkoa käyttävällä pelaajalla on runsaasti vaihtoehtoja pelisivustojen suhteen, ja pelaamisen voi keskittää niistä parhaille.
Ennen kuin voi käyttää nettilompakkoa pelaamiseen, tulee sellainen perustaa. Käytetyimmät lompakot ovat Skrill ja Neteller, mutta niiden lisäksi tarjolla on myös muita vaihtoehtoja. Päätöstä tehdessä kannattaa vertailla hintoja ja ominaisuuksia, ja valita niiden joukosta parhaiten omaan käyttöön sopiva vaihtoehto. Olemme koonneet alle tärkeimmät tiedot nettilompakoista ja erityisesti niiden käytöstä rahapelaamisessa.
Nettilompakot ovat nopeita ja turvallisia
Ensimmäiset nettilompakot ilmestyivät 1990 ja 2000-lukujen vaihteessa, joten ne ovat olleet käytössä rahapelaamisessa jo yli kaksi vuosikymmentä. Niiden ilmestymisen alkuaikoina rahansiirroissa saattoi kestää pitkään, ja netissä maksamiseen liittyi huomattavasti nykyistä enemmän riskejä. Nettilompakot kuitenkin muuttivat kaiken, koska niiden välityksellä pystyi tekemään rahansiirtoja erittäin nopeasti ja turvallisesti. Ne nousivatkin todella käytetyiksi, ja erityisesti nettipelaajat ottivat innolla vastaan uuden tavan maksaa.
Korttimaksuihin ja tilisiirtoihin verrattuna nettilompakoiden välillä tehdyt siirrot ovat erittäin nopeita. Esimerkiksi Skrill talletus on välitön, ja lähes samaan ylletään kotiutuksen suhteen. Perinteisissä tilisiirroissa rahojen siirtyminen voi viedä jopa yli viikon, mutta nettilompakossa aikaa kuluu vain tunteja. Skrill tarjoaa nykyään myös 1-Tap ominaisuuden, joka tekee talletuksesta pelitilille aiempaa nopeamman. Siirron voi tehdä yhdellä painalluksella jopa kesken pelaamisen, jolloin pelihetkeä voi jatkaa suoraan siirtymättä välillä erikseen talletuksiin.
Myös turvallisuus on huipputasoa, koska maksuja tehdessä ei joudu syöttämään oman tilin tai maksukortin tietoja eri nettisivuille. Käyttäjätunnuksen ja salasanan lisäksi nettilompakoiden maksut vaativat nykyään lisävahvistuksen älypuhelimessa olevan sovelluksen välityksellä. Näin varmistetaan se, että jokaisen maksun turvallisuus on korkealla tasolla.
Nettilompakot hyväksytään laajasti nettikasinoilla
Suurin osa pelaamiseen käytetyistä varoista kulki aikanaan nettilompakoiden kautta. Lähes jokainen casino hyväksyi ne maksamiseen, ja sama on säilynyt näihin päiviin. Kaikki nettilompakoita hyväksyvät nettikasinot toimivat perinteisen rekisteröitymisen kautta eli niille on luotava ensin pelitili. Rekisteröitymisen jälkeen voi valita maksutavaksi nettilompakon, ja tehdä siirtoja pelitilille ja takaisin lompakkoon.
Nettilompakoiden parhaisiin puoliin kuuluukin edelleen niiden laaja käytettävyys. Maksutavan käyttäjän ei tarvitse kuluttaa aikaa sen hyväksyvien kasinoiden etsimiseen, koska yleisimmät niistä käyvät pikakasinoita lukuun ottamatta jokaisella kasinolla.
Bonukset saattavat jäädä saamatta
Nettilompakoiden käyttöön liittyy kuitenkin myös miinuksia. Suurin niistä on bonukset, jotka saattavat jäädä erityisesti Skrillin ja Netellerin käyttäjiltä saamatta. Aikanaan nettilompakoita väärinkäytettiin erityisesti uuden pelaajien bonuksia lunastaessa. Henkilöllisyyttä ei varmistettu vielä lompakkoa perustaessa, joten sama käyttäjä saattoi tehdä useita lompakoita. Näiden avulla nettikasinolle tehtiin useita tilejä, joilla voitiin lunastaa tervetulobonus monta kertaa.
Väärinkäytösten takia moni nettikasino päätti sulkea nettilompakot kokonaan bonusten lunastamisen ulkopuolelle, ja käytäntö on säilynyt osittain näihin päiviin saakka. Tilanteessa on kuitenkin näkyvissä myös muutosta. Vaikka tervetulobonukset ovat edelleen hyviä, voivat pelaajat saada yhtä hyviä bonuksia osana kanta-asiakasohjelmaa. Tämä kannustaa keskittämään sivustolta toiselle siirtymisen sijaan. On kuitenkin täysin kasinokohtaista, pääseekö bonuksia lunastamaan nettilompakoilla vai ei. Jos ne on rajattu bonusten ulkopuolelle, kerrotaan asia bonusehdoissa.
Lompakoiden käyttö ei ole ilmaista
Nettikasinoille on tullut useita täysin maksuttomia maksutapoja, mutta nettilompakot eivät kuulu näihin. Kasinot saattavat veloittaa kuluja nostoista, minkä lisäksi käytössä oleva lompakko veloittaa niitä kaikista rahansiirroista. Esimerkiksi Skrillin käyttäjä maksaa jokaisesta omaan lompakkoon tehdystä siirrosta vähintään 0,50 euron suuruisen kulun, mutta maksutavasta riippuen se voi olla jopa viisi prosenttia siirretystä summasta. Kuluja aiheutuu myös silloin, kun tehdään siirtoja lompakosta toiseen ja pois lompakosta.
Erityisesti aktiivisen pelaajan kohdalla näistä voi muodostua isompi summa maksettavaa vuodessa. Kulujen määrään voi vaikuttaa jonkin verran hyödyntämällä edullisimpia maksutapoja, mutta täysin niitä ei voi välttää. Paljon lompakkoa käyttävän kannattaa harkita maksukortin yhdistämistä lompakkoon. Näin rahoja ei joudu siirtämään erikseen pois lompakosta, vaan niitä voi käyttää kortin välityksellä myös netin ulkopuolella.
Lompakkoa voi käyttää myös netin ulkopuolella
Nettilompakoiden idea oli alun perin toimia oikean lompakon tavoin nettimaksuissa. Nykyään niiden käyttö on kuitenkin levinnyt myös netin ulkopuolelle, ja lompakossa olevia varoja voi käyttää monipuolisesti myös netin ulkopuolella. Yleisimmät nettilompakot Skrill ja Neteller tarjoavat mahdollisuuden liittää lompakkoon virtuaalisen tai fyysisen maksukortin, joilla voi maksaa myös kivijalkaliikkeissä. Fyysisellä kortilla voi myös nostaa käteistä automaateista.
Nettilompakoiden kortit ovat prepaid-kortteja eli niihin ei voi liittää luotto-ominaisuutta. Skrill Mastercardilla maksaessa kerää lisäksi Knect-uskollisuusohjelman pisteitä, joilla voi ansaita erilaisia palkintoja. Maksukortista veloitetaan erillinen kulu, joka on pankkien hinnastoon verrattuna erittäin edullinen. Kertamaksun lisäksi veloitetaan pieni vuosittainen kulu, joka tuo kuitenkin säästöä rahansiirtokuluissa pois lompakosta.