Näin syntyi ripaska

Kauan sitten Siperiassa mies asui yksinään hirsimökissä. Ulkona oli talvi ja pakkasta 50 astetta. Miehellä oli mökissään kaikkea, mitä tarvittiin, oli polttopuita ja ruokaa. Miehelle iski kumminkin pieni vessahätä. Rohkeasti astui mies ulos lämpöisestä mökistään, vaikka nälkäiset sudet odottivat ulkona. Mies teki tarpeensa nopeasti, vaikka virtsa jäätyi kaarelle. Yhtä nopeasti mies palasi sisälle mökkiin susien jäädessä nuoleman näppejään.

Kuva
cba Stas Kmiec ja Bernie Gardella

Mies jatkoi mahdollisemman normaalia elämää mökissään. Vaan sitten iski eräänä päivänä iso hätä. Mies meni ulos, mutta hänen piti kääntyä heti takaisin, sillä pakkasta oli 55 astetta. Eihän sitä voinut käydä täysistunnolla tuommoisessa pakkasessa. Mies päätti urheasti pidätellä. Kolme päivää hän saikin pidätellyksi hätäänsä, vaan sitten oli pakko mennä ulos susista huolimatta.

Pakkasta oli jo 60 astetta. Urheasti mies astui ulos kaikki vaatteet päällään. Mökin nurkalla kasvavan kuusen alle hän päätti tehdä tarpeensa. Mies potki lunta sivuun, ettei takapuoli koskettaisi lumeen. Mies riisui housunsa ja kyykistyi, mutta koska oli kylmä, hän huitoi käsillään kyykytellessään. Mies huokasi syvään helpotuksesta, sillä pian päättyisi pitkä piina. Samalla hetkellä ilmestyivät nälkäiset sudet paikalle. Nyt tuli miehelle niin sanotusti hätä käteen. Alapäästä tunki kankea ulos ja sudet hyökkäsivät päälle. Ei siinä miehen auttanut muuta kuin vuorotellen jaloilla potkia susia kauemmaksi kyykkyasennossa, ja koska oli niin kylmä, heiluivat kädet edestakaisin rinnuksilla. Näin tuli keksityksi venäläinen ripaska.

Julkaistu Saturdayna 28.1.2017 klo 20:19 avainsanalla vitsit.

Edellinen
Viittä vaille valmis
Seuraava
Kevätmuodin ensi tuulet