Musta silmä

Mies lähti töistä eräänä perjantaina. Sen sijaan että olisi palannut kotiin, hän vietti koko viikonlopun miesporukan kanssa metsällä tuhlaten koko palkan. Kun sankarimme viimein ilmestyi kotiin sunnuntai-iltana, hän kohtasi erittäin kiukkuisen vaimonsa ja seuraavan kahden tunnin aikana hän sai kuulla kunniansa.

Kuva
Bodie Strain

Lopulta vaimonsa lakkasi nalkuttamasta ja kysyi vain: "Mitäs sinä pitäisit siitä, ettet näkisi minua kahteen, kolmeen päivään?" Tähän vastaus kuului: "Sehän sopisi kyllä minulle."

Niin tuli maanantai eikä vaimoa näkynyt. Tiistai ja keskiviikko kului edelleen ilman, että vaimoa näkyi. Torstaina sitten vihdoin turvotus laski juuri sen verran, että vaimon saattoi nähdä oikeasta silmäkulmasta.

Julkaistu perjantaina 29.4.2016 klo 18:28 avainsanalla vitsit.

Edellinen
Avaruus Lego-maailmassa
Seuraava
Open365