Map Chart

Eurooppa

Maailmankartan tai minkä tahansa kartan tekeminen on nyt helppoa. Map Chart -sivustolla omanlaisen kartan pyöräyttäminen käy käden käänteessä. Sivustolla on karttapohja, josta voi korostaa valtioita hiirellä osoittamalla. Valitulle valtiolle voi antaa haluamansa värin ja näin korostaa alueita kartalta. Map Chart on kätevä työkalu erilaisten karttojen laatimiseen. Maailmankartan lisäksi sivustolta löytyy eri mantereet, kuten Afrikka, Aasia, Australia sekä tunnetuimpien ja yleisimmin käytettyjen valtioiden kartat. Kartan valtioiden ja osavaltioiden värityksen lisäksi voi antaa taustavärin sekä rajojen värin. Rajat voi myös poistaa näkyvistä, mikäli näin haluaa. Kullekin värjätylle alueelle voi antaa nimen ja koko kartalle otsikon. Valmiin kartan voikin sitten ladata koneelleen. Kätevää karttapalvelua voi käyttää maksutta, mutta mikäli se säästää käyttäjältään tuntien työn, toivoo sivuston tekijä, kreikkalainen Minas Giannekas pientä lahjoitusta.

Julkaistu lauantaina 11.6.2016 klo 17:16 Sivustot-luokassa.

Edellinen
Vaikeat sukulaissuhteet
Seuraava
Kesäliedellä