Melko tarkalleen viikko sitten kävin jälleen kuuntelemassa ja katsomassa maailmanluokan oopperaa Helsingin upeassa oopperatalossa Töölönlahden rannalla. Ohjelmassa oli Giacomo Pucciniin (1858-1924) säveltämä Madama Butterfly -ooppera, joka viihdytti minua viimeksi vaajaa viisi vuotta sitten. Tälle toiselle kerralle annoin otsikossa numeron 2.0, joka ei suinkaan tarkoita uutta versiota oopperasta, vaan kertoo käyntini määrän. Tuttu esitys toistui jotakuinkin tarkalleen samoin kuin edelliskerralla. Hyvää esitystä on kuitenkin miellyttävää seurata useamman kerran.

Surullisesta rakkaustarinasta kertova ooppera sai ensi-iltansa helmikuussa 1904 eli reilut 119 vuotta sitten. Puccini oli jo säveltänyt useita suurteoksia, kuten La bohème ja Tosca-oopperat ja näin niittänyt mainetta ja kuuluisuutta. Seuraavaa mahtiteosta Puccini oli suunnitellut jo jonkin aikaa, kunnes hän viimein alkoi työstää John Luther Longin (1861-1927) vuonna 1898 julkaiseman samannimisen kertomuksen pohjalta uutta oopperaa. Sävellystyö edistyi hitaasti ja sitä viivytti lisää vuonna 1903 sattunut auto-onnettomuus, jossa Puccini loukkaantui. Teos valmistui, mutta sen ensi-illasta tuli skandaali. Yleisön huutelut keskellä esitystä epäiltiin kilpailevien säveltäjien masinoimiksi. Säveltäjä muokkasi oopperaa seuraavien kolmen kuukauden aikana, ja uusi yritys koitti toukokuussa Bresciassa. Tällä kertaa ooppera otettiin vastaan suurten suosionosoitusten saattelemana ja esityksestä tuli täydellinen menestys. Kieltämättä Madama Butterflyn tarina on surullinen, ja jo pelkästään se saa kenet tahansa tunteikkaaksi. Tähän kun vielä lisää upean elävän esityksen ja kauniin musiikin, voi vain kuivatella kyyneliään ja ihailla hienoa oopperaa. Kansallisoopperan produktiot ovat aina olleet täydellisiä nautintoja. Niissä on panostettu ylitsevuotavaan laatuun, jotta yleisö voisi nauttia vain ja ainoastaan esityksestä virheiden häiritsemättä kokonaisuutta. Lauantai-iltani oopperassa ylitti jälleen odotukseni.