Kuluttajan asialla

Kuluttaja 2/2006

Helmikuun Kuluttaja-lehti käsittelee jälleen mielenkiintoisia kuluttamiseen liittyviä aiheita. Digitaalisiin televisiolähetyksiin siirtyminen vuonna 2007 puhuttaa. Digitaalisuus edellyttää kuluttajalta valppautta, sillä digitaalisten televisiolähetysten seuraaminen vaatii oman tekniikkansa. Tekniikka on parhaillaan kehittymässä ja tulee kehittymään vielä vuosia. Jo nyt digiboksien ympärillä käydään vilkasta keskustelua ennen kaikkea niiden ongelmien vuoksi. Erityisen mielenkiintoinen artikkeli käsittelee musiikin ostamista Internetistä. Hintaselvityksestä ilmenee, että hinnat vaihtelevat jonkin verran myyjästä riippuen. Omituisinta on muutamien kauppiaiden perimä luottokorttilisä, joka saattaa olla jopa viisi euroa. Tämä haiskahtaa rahastukselta, sillä luottokorttihan on lähes poikkeuksetta Internetin maksuväline. Minulla on muistikuva, ettei myyjä saisi periä ylimääräisiä maksuja luottokortilla maksavalta asiakkaalta. Ehkä tämä ei koske verkkokauppaa.

Lehden vakiopalstat ja kolumnit ovat aina asiallista luettavaa. Tässäkin numerossa on esitelty joukko ratkaisuja kauppiaan ja kuluttajan välisiin riitoihin. Vastauksen saa vaikkapa siihen, miten käy, kun luottokortti katoaa postissa tai miten asuntoon kantautuva ravintolamelu on ratkaistu. Monet testit kertovat, toisinaan jopa karun todellisuuden tutuista tuotteista. Kaikki ei ole aina niin kuin esitteessä sanotaan eikä korkea hinta välttämättä ole laadun tae.

Julkaistu torstaina 23.3.2006 klo 20:12 Lehdet-luokassa.

Edellinen
Pantterin uudet seikkailut
Seuraava
Tähän sarjaan en kyllästy koskaan