Tänään ilmestyi tällä erää viimeinen paperinen Kielikello-lehti (4/2017). Paperipainos jättää vuoden neljännellä numerollaan jäähyväiset uskollisille lukijoilleen, joita lehti ehti palvella vuodesta 1968 alkaen eli vajaat viisikymmentä vuotta. Lehti jatkaa elämäänsä sähköisessä muodossa eli digitaalisena, mikä on luonnollinen kehityssuunta tätä nykyään. Kaksituhattaluvulla on kadonnut monta painettua lehteä, mutta muutamia on tullut tilalle. Uusimpiin julkaisijoihin lukeutuu Suomen Vuokranantajat ry, joka alkaa julkaista omaa painettua aviisiaan tammikuussa ensi vuonna. Painettu lehti on siitä mukava käyttöliittymä, että sen voi ottaa mukaansa minne tahansa eikä siihen tarvitse ladata sähköä ja se on periaatteessa aina luettavissa. Vielä en ole tottunut lukemaan sähköisiä lehtiä verkossa, vaikka paljon tietoa netin kautta luenkin.

Viimeisessä painoksessaan lehti käsittelee ajankohtaisia kieliaiheita. Satavuotiaan Suomen kielet -artikkelissa käydään läpi maassamme puhuttuja ja kirjoitettuja kieliä. Artikkelin tilastot avaavat nopeasti kielitilanteen ja kertovat, mitä kieliä nykyään maassa puhutaan suomen lisäksi. Moni muistaa kouluajoiltaan äidinkielen tuntien sijamuodot. Yksi näistä sijamuodoista on abessiivi, josta on lehdessä kattava artikkeli. Sivuilta löytyy myös havaintoja kielenkäytön kilpakentiltä ja mainio kirjoitus pronomineista. Vanha kysymys palaa tiedustelemaan, mikä ero on verbeillä koettaa ja koittaa. Tällaisia juttuja lehdestä on voinut vuosien varrella lukea, mutta jatkossa käteen on otettava jokin sähköinen lukulaite, kuten esimerkiksi tabletti tai älypuhelin ellei sitten satu istumaan kotitietokoneen ja ison näytön äärellä. Näin joulun alla sopii muistella vanhan "No, onkos tullut kesä?" -joululaulun sanoja, jossa todetaan, että vanhakin nyt nuortuu. Tällä ajatuksella pitää opetella lukemaan sähköistä Kielikelloa.