Kevätkesän kenkämuoti

Tämän kevään ja kesän miesten kenkämuoti on mokkaa. Kauppoihin on ilmestynyt monien eri valmistajien upeita mokkakenkiä perinteisinä nauhallisina jalkineina samoin kuin huolettomina purjehduskenkinäkin. Mokkapintaiset pläägät näkyivät katukuvassa jo viime kesänä ja syksynä, mutta vasta tänä keväänä ne näyttäisivät tekevän oikein ryntäyksen miesten jalkoihin. Näitä hienoja jalkineita saa myös monissa eri väreissä, kuten muodikkaan punaisina sekä tietysti vihreinä ja sinisinä ja löytyypä useilta valmistajilta koko joukko muitakin värejä beigestä mustaan. Mokka on nahkaa siinä missä muukin nahka, tosin nahan alapintaa eli lihanpuoleista materiaalia.

Kuva
Jack & Jones

Mokkanahkaiset kengät ovat kieltämättä erittäin tyylikkäät. Niiden varjopuolena on kuitenkin työläämpi puhtaanapito, ja ajan myötä mokka alkaa kiiltää liasta ja rasvoista. Likaantuneet kengät puhdistetaan isommista irtotahroista harjaamalla niitä kevyesti vaahtosienellä tai pehmeällä harjalla. Hätätapauksessa myös vaahtomuovin pala ja tarranauha käy puhdistamiseen. Märän tahran, kuten vaikkapa sadekelin jälkeisen hiekkatahran annetaan ensin kuivua, jonka jälkeen se poistetaan kevyesti harjaamalla. Rasvatahrat pitää poistaa mahdollisimman nopeasti ja ensiavuksi käy paperinenäliinakin. Vaikeampaa tahraa voi yrittää poistaa kotikonstein ripottelemalla tahralle esimerkiksi perunajauhoa, joka peitetään talouspaperilla ja annetaan vaikuttaa joidenkin tuntien ajan. Muita tahroja, kuten meikkejä voi yrittää poistaa mokkakumilla tai sen puuttuessa tavallisella valkoisella pyyhekumilla. Erittäin vaikeat tahrat, kuten maalit ja veritahrat pitää poistaa ensi tilassa, sillä kuivuessaan ne syöpyvät mokkaan kiinni. Asiallisinta on kuitenkin tällaisissa tilanteissa kääntyä ammattimaisen pesulan puoleen.

Kuva
Jack & Jones

Nahkakenkiään kannattaa suojata myös kalosseilla. Käytännölliset kumiterät suojaavat hyvin niin kenkien pohjaa kuin suurinta osaa pintaakin. Mokkakenkien suojaksi tulisi valita vuoraamattomat peruskalossit, sillä esimerkiksi sisäpinnaltaan samettivuorattujen Swims-kalossien vuoraus saattaa tarttua mokkanahan pintaan. Kestäviä Swims-kalosseja voi tiedustella Stockmannin kenkäosastolta, josta löytyy kattavan kokovalikoiman lisäksi eri värejä, muodikkaat burgundinpunaiset ja yllätyksellisen kirkkaansiniset mukaan lukien. Myös peruskalosseja voi kysellä Stockalta ja hyvin varustetuista kenkäliikkeistä ja miksipä ei myös kumituotteita myyvistä kaupoista, kuten Etolasta.

Kuvien kengät

  • Jack & Jones Singapore Ketchup (punaiset)
  • Jack & Jones Parker Duffel Bag (vihreät)

Julkaistu sunnuntaina 10.3.2013 klo 16:32 avainsanoilla muoti ja pukeutuminen.

Edellinen
Housuripustin
Seuraava
Koskenlaskija - osa 50
Evästeiden käyttö

Käytän sivustollani evästeitä tarjotakseni parhaimman mahdollisen lukukokemuksen blogini lukijoille. Jos jatkat sivustoni käyttöä, oletan, että hyväksyt evästeiden käytön sivustollani.

Lisätietoja evästeiden käytöstä