Kevätkengät

Suomalainen talvi palasi viikonloppuna entisille uomilleen. Ennenaikaisesti alkanut kevät otti hieman takapakkia, kun maa valkeni räntäisestä lumisateesta viime lauantaina Eteläisessä-Suomessa. Oikeastaan juuri nyt on sopiva aika katsastaa vaatekaappiin ja inventoida kenkäparit, sillä kevät tulee tunnetusti tällaisen talvipyrähdyksen jälkeen melkoisella vauhdilla. Kevättä odotellessa ehtii siis hankkia uudet bläägät ja pistää vanhat kiertoon vaikkapa nettihuutokaupassa. Valinnanvaraa on nykyään valtavasti ja miehilläkin on lupa käyskennellä muissakin jalkimissa kuin niissä iänikuisissa mustissa kävelykengissä tennareista nyt puhumattakaan. Tyylikäs mies pukeutuu toki mustiin kenkiin, mutta vapaa-ajalla voi ottaa rennommin ja silloin on sallittua pukea vähän väriäkin jalkaterien ympärille.

Kuva
Zalando

Jack & Jonesin kenkävalikoima on tänä keväänä laaja. Tarjonnasta löytyy esimerkiksi upean tummanharmaat Gobi-nilkkurit, joissa on jännittävänä yksityiskohtana kellertävä pohja. Vaaleampi versio tästä samasta kengästä on harmaa sinisillä kengännauhoilla, mikä on oivallinen yhdistelmä. Juhlavampaan ja perinteisempään kulkuun sopivat tyylikkään mustanahkaiset Darcy-kävelykengät. Makean tyylikkäät popot eivät ole hinnalla pilatut, sillä Gobit lähtevät Zalandon verkkokaupasta reilulla viidellä ja Darcyt noin seitsemällä kympillä. Kevätkenkien hankintaa ryydittänee vielä kymmenen prosentin alennus Alennussankarin koodilla.

Julkaistu maanantaina 17.3.2014 klo 17:56 avainsanoilla muoti ja pukeutuminen.

Edellinen
Kuvapankin ilmaiset kuvat
Seuraava
Ei oota myytävänä
Evästeiden käyttö

Käytän sivustollani evästeitä tarjotakseni parhaimman mahdollisen lukukokemuksen blogini lukijoille. Jos jatkat sivustoni käyttöä, oletan, että hyväksyt evästeiden käytön sivustollani.

Lisätietoja evästeiden käytöstä