Kaupungin kesätapahtumat

Helsingin alkukesä on jälleen täynnä tapahtumia. Aivan pian eli 12. kesäkuuta on Helsinkipäivä, jolloin kaupunkilaisia ja kaupungissa vierailevia hemmotellaan värikkäällä tapahtumatarjonnalla. Espan lavalle astuu toinen toistaan viihdyttävämpiä esiintyjiä pitkin päivää. Jos ei aamupäivän rientoihin heti ehdikään, niin iltapäivällä voi vielä nauttia vaikkapa jazzista. Päivän riennoista jokainen löytää varmasti jotakin itselleen. Lisätietoja ja tarkempia esittelyjä voi luonnollisesti käydä katsomassa Helsinkipäivän kotisivuilta.

Heti vuosipäivän jälkeen eli 14.-16. kesäkuuta Ahvenanmaan maakunta esittäytyy Senaatintorilla. Maakuntajuhlat pursuavat niin ikään ohjelmaa monilla eri lavoilla kaupungin ydinkeskustassa. Konserttien lisäksi järjestetään maksuttomia elokuvanäytöksiä sekä näyttelyitä. Vaikka Ahvenanmaalla puhutaankin mielellään ruotsia, pärjää maakuntajuhlilla mainiosti toisella kotimaisella kielellä. Toisaalta nyt voi olla oiva tilaisuus verestään omaa ruotsin kielen taitoaan ja haastaa aitoahvenanmaalaiset pieneen juttutuokioon. Kaupungilla on siis paljon mielenkiintoisia tapahtumia vielä ennen juhannusta, joten kannattaa käydä tutustumassa tarjontaa ennen kesälomia.

Julkaistu keskiviikkona 6.6.2007 klo 17:00 avainsanalla kaupunki.

Edellinen
Helsingin Urkukesä
Seuraava
Helleaalto