Asensin tänään kotikoneeseeni Windows Vista service pack kakkosen. Alku alkoi lupaavasti. Kiintolevy pärähti pörräämään, kun 300 megatavua putosi ensin verkosta koneeseen ja siitä sitten asennusohjelman käsittelyyn. Pian edistymisestä kertova mittari olikin päässyt sataan prosenttiin, mikäli lupaili nopeaa asennusta. Asennusohjelma tosin oli heti alussa varoittanut toimenpiteen kestävän tunnin tai kauemmin eikä koneella saanut tuona aikana tehdä mitään muuta. Kohta asennusohjelman lupaus pitkästä sessiosta näytti toteutuvan, kun mittari oli jämähtänyt paikoilleen eikä koneessa tuntunut tapahtuvan mitään. Kiintolevyn valo vilkahti aina silloin tällöin noin minuutin välein himmeästi, mutta muuten kone oli kuin huopatossutehtaan serveri.

Asennuksen käynnistyksestä oli kulunut tunti ja olin jo melko varma, että poskelleenhan asennus taisi mennä. Päätin kuitenkin antaa koneen olla ja odottelin kärsivällisesti katsoakseni, mihin hiljaiselo lopulta päätyisi. Hieman vajaan kahden tunnin kuluttua kiintolevyn merkkivalo innostui jälleen valosirkukseensa. Kone oli herännyt eloon ja aikansa levyjä pyöritettyään asennusohjelma lopulta ilmoitti onnistuneesta asennuksesta. Olin huojentunut, sillä jumiutunut kone olisi tiennyt uudelleenkäynnistystä väkivalloin, mistä olisi seurannut pitkä, tuskainen ja ikävä siivous. Lähes minuutilleen tasan kaksi tuntia vierähti ja kone hyrräsi taas entiseen tapaan ja service pack tuli asennettua.