Julia Child - täysi sata

Muutama vuosi sitten sai ensi-iltansa lämminhenkinen ja tositapahtumiin perustunut komediallinen Julie & Julia -elokuva. Filmi kertoo erään nuoren konttoristin, Julie Powellin tarinaa 2000-luvun alun New Yorkissa. Leffa vuorottelee toisen naishenkilön, kuuluisan TV-kokin Julia Childin (1912-2004) elämäkerran ympärillä keskittyen erityisesti hänen Ranskan vuosiinsa ja ensiaskeliinsa ranskalaisen keittiön saloihin. Nuori Julie saa päähänsä alkaa kokata Childin vuonna 1961 julkaiseman, massiivisen The French Chef -keittokirjan kaikki puolen tuhatta reseptiä vuoden aikana. Julie asettaa tavoitteekseen valmistaa 524 reseptiä 365 päivässä ja ryhtyy kirjoittamaan kokemuksistaan blogia nettiin. Elokuva kertookin sitten, miten projektissa kävi poiketen aina välillä toisen maailmansodan jälkeiseen Pariisiin, jossa Julia Child oli hullaantunut ranskalaisen keittiön herkkuihin. Child oli mitä ilmeisimmin tylsistynyt kotirouvan rooliinsa ja kaipasi vaihtelua. Niinpä hän alkoi vapaa-aikoinaan opiskella kuuluisassa Le Cordon Bleu -kokkikoulussa valmistuen sieltä Le Grand Diplôme kädessään.

Julie & Julia

Julia Childin syntymästä tulee tänään kuluneeksi tasan sata vuotta. Pitkäikäinen Child uudisti amerikkalaista ruuanlaittoa tuomalla keittiön televisioruutuihin. Nykyään tämä kokkausformaatti on hyvin yleinen ohjelmamuoto eri televisiokanavilla, mutta 1960-luvulla alkaneita Childin televisio-ohjelmia voidaan pitää uraauurtavina. Amerikkalaisen ruuanlaiton ikoniksi noussut Julia Childin keittiö on nykyään näytteillä Smithsonian instituutin Amerikan historiasta kertovassa museossa Washington D.C.:ssä Yhdysvalloissa. Julie & Julia -leffa on todellakin katsomisen arvoinen. Se tuo pienen tuulahduksen 1950-luvun Euroopasta, joka on toipumassa raastavasta sodasta. Leppoisa filkka on tunnelmallinen ja ajoittain huvittava. Meryl Streep on onnistunut valinta Julia Childin rooliin ja osaa näytellä erinomaisesti Childin tunnusomaisia piirteitä, kuten helposti tunnistettavaa puhetapaa. Elokuva taitaa olla yksiä niitä must-leffoja, jotka jokaisen kokiksi itseään kutsuvan tulee katsoa ja sopiihan se tietysti kelle tahansa.

Julkaistu keskiviikkona 15.8.2012 klo 19:11 Elokuvat-luokassa avainsanoilla elokuvat, historia ja ruoka.

Edellinen
Ysilinjan jatko
Seuraava
Kivikasvoista muotia