Juhliva kielitutkija

Kielikello 1/2006

Kotimaisten kielten tutkimuskeskus täyttää tänä vuonna 30 vuotta. Varsinaisia syntymäpäiviä vietettiin jo maaliskuun alussa Helsingissä. Toinen syntymäpäiväsankari eli eduskunta päätti perustaa tutkimuskeskuksen vuonna 1976. Keskus oli jo tuolloin hyvin edistyksellinen, sillä naapurimaassamme Ruotsissa vastaava elin perustetaan vasta ensi keväänä. Syntymäpäiväsankareista puheen ollen, oma eduskuntamme täyttää 100 vuotta, mikä on kunnioitettava ikä missä tahansa länsimaisessa demokratiassa.

Uusimmassa Kielikellon numerossa pohditaan EU-direktiivien vaikutusta lakiteksteissämme. Muita aiheita ovat kolumnien lisäksi mielenkiintoinen artikkeli suosanoista sekä katsaus kielilautakunnan toimintaan. Yhdistyvät kunnat tuovat mukanaan myös uudet kuntien nimet, joita lehdessä pohditaan hyvinkin perusteellisesti. Juhliva kielitutkija ei malta pysähtyä laakereillaan lepäämään, vaan juhlii työn merkeissä.

Julkaistu maanantaina 27.3.2006 klo 19:14 Lehdet-luokassa.

Edellinen
Poliittisen broilerin tulevaisuus
Seuraava
Ennen kuin syytät minua