Pääkaupunkiseudun joukkoliikenne kehittyy jälleen piirun verran. Espoon kaupunki päätti eilen liittyä metrohankkeeseen, jossa tarkoituksena on laajentaa nykyistä metroverkostoa Espoon puolelle aina Kivenlahteen saakka. Metro on verraton joukkokulkuväline, eikä pelkästään siksi, että sen päästöt ovat pienemmät kuin esimerkiksi bussiliikenteen. Nykyinen metrorata päättyy Helsingin Ruoholahteen, josta se nyt sitten on jatkumassa eteenpäin länteen. Päätös ei syntynyt helposti, sillä Espoo on pyöritellyt asiaa jo kymmeniä vuosia. Eikä se nytkään ollut yksimielinen. Aina on joukossa niitä ihmisiä, jotka haluavat tehdä asiat toisin. Näinhän se on demokraattisessa yhteiskunnassa, missä jokaisella on mielipide. Demokratiaan kuuluu useimmiten myös enemmistöpäätökset. Asioita saa vastustaa, mutta on myös osattava hävitä.
Kaikki nyky-yhteis-kunnassamme eivät kuitenkaan osaa hävitä. Seuraavaksi alkaa ennennäkemätön valitusrumba ja anarkistinen vastustaminen. Ihmettelen vain miksi monet aktivistit heräävät vasta, kun päätökset on jo tehty. Sehän on myöhäistä, kun on jo tullut niin sanotusti housuihin. Tällaiset aktivistit eivät yleensä ole kovin hyvin perillä yhteiskunnan toiminnasta. Heille on tärkeintä joko oman edun ajaminen tai vain hanttiin paneminen. Jos he todella tuntisivat oikeat tavat vaikuttaa asioihin, he kävisivät äänestämässä. Näin ei kuitenkaan käy, sillä monet nukkuvan puolueen jäsenistä ovat juuri näitä aktivisteja. Heille toiminta on yhtä kuin anarkismi. He toimivat demokratian vastaisesti käyttämällä demokratialle vieraita painostusmenetelmiä.
Äänestämällä omat henkilöt yhteiskunnan päättäviin elimiin, kuten esimerkiksi kaupunginvaltuustoon, pääsee parhaiten vaikuttamaan asioiden etenemiseen omalta kannalta edulliseen suuntaan. Tietenkin tämä tuntuu pitkältä ja vaivalloiselta tavalta edistää omia pyrkimyksiään. Kiukuttelemalla on huomattavasti helpompaa ja nopeampaa saada mielipiteensä kaiken kansan tietoon. Näinhän lapsetkin tekevät, kun he palavasti haluavat jotain. Sitä mennään pitkin pituuttaan vaikka lattialle kierimään.
Espoonkin metropäätöksessä soraäänet kuuluivat. Kaupunkilaisia haastateltiin Tapiolassa ja heiltä kysyttiin, ovatko he puolesta vai vastaan. Eräskin nuorimies sanoi olevansa metroa vastaan. Rahat olisi voinut käyttää "johonkin muuhun". Mikä on tämä "johonkin muuhun"? Tämä on tyypillinen vastaus. Vastustaa pitää, mutta vaihtoehtoa ei ole kuitenkaan esittää. Vastustetaan vain vastustamisen vuoksi. Toivottavasti päätös nyt kuitenkin pitää ja joukkoliikenne saa kauan kaivatun piristysruiskeensa. Yksityisautoilu sen kuin kasvattaa osuuttaan vuosi vuodelta ja kasvun seuraukset näkyvät niin lisääntyneissä ruuhkissa kuin ilman saastumisessa. Kovasti ihmettelen myös, miksi tämä laajennus valmistuu vasta kymmenen vuoden kuluttua. Ehkä ne rattaat pyörivät todellakin näin hitaasti ja pakolliset valitukset vielä hidastavat entisestään.
Minulla oli aikoinaan mahdollisuus ajaa metrolla jo vuonna 1983, jolloin tein ensimmäisen matkani Itäkeskukseen. Varsinainen metroliikenne alkoi 1.6.1982 Hakaniemen ja Itäkeskuksen välillä. Rautatientorin metroasema saatiin käyttöön saman vuoden heinäkuussa. Muistan vielä hyvin tuon matkan. Rautatientorin asemalla ei juuri kukaan jäänyt pois, koska vaunuissakaan ei juuri kukaan matkustanut. Nousin ystäväni kanssa tyhjiä rullaportaita rautatieasemalle. Tänään kaikki on toisin.