Hiljaisen viikon musiikkia

Helsingissä pitkäperjantai kylpee uskomattoman kauniissa ja aurinkoisessa kevätsäässä. Kelit suorastaan houkuttelevat ulkoilemaan, mutta kylmähkö sää ja parhaillaan riehuva koronapandemia panevat miettimään ajatusta kahdesti. Talvipalttoossa kun kiertää vastaantulijat kaukaa, tuskin mitään tavanomaisesta kamalampaa voi tapahtua. Mikäli kuitenkin päättää jäädä neljän seinän sisään tai vain lyhentää ulkoilukierrostaan, kannattaa avata Spotify ja kuunnella Kuninkaallisen filharmonisen orkesterin levytystä Semana Santa Clásica eli hiljaisen viikon musiikkia. Vuonna 2012 julkaistulle levylle on koottu tunnin verran erityisesti espanjalaisten säveltäjien mestariteoksia, jotka liittyvät pääsiäisviikon tapahtumiin.

Semana Santa Clásica

Levyn kuudestatoista sävellyksestä minulle erityisesti mieleenpainuva on espanjalaisen säveltäjän Antonio Pantiónin (1898-1974) kaunis teos Jesús de las Penas eli Surujen Jeesus. Sävellys on hidastempoinen ja näin pitkäperjantaille sopivan melankolinen marssi, jossa jousisoittimet ovat pääroolissa. Taustalla kaihomielistä matkaa rytmittävät virveli ja matalat kontrabassot. Toinen kauniisti soiva ja melodinen marssi on Amarguras, jonka niin ikään espanjalainen säveltäjä Manuel Font de Anta (1895-1936) sävelsi vuonna 1919. Manuel Font de Anta oli erittäin tuottelias säveltäjä. Hänen tuotantoonsa lukeutuu lähes 4 000 teosta. Mestarillinen säveltäjä menehtyi suhteellisen nuorena, kun tasavaltalaiskaartin sotilaat salamurhasivat hänet Madridissa vuonna 1936 vain kolme kuukautta Espanjan sisällissodan puhkeamisesta. Hänen säveltäjäveljensä José Font de Anta (1892-1988) siirsi pikkuveljensä marssit omiin nimiinsä, mistä johtuu, että joissakin lähteissä Manuel Font de Antan sävellykset on merkitty isoveljensä nimiin. Nyt jo osin satavuotiaat teokset rauhoittavat hiljentymään ja pohtimaan historian melskeitä parin tuhannen vuoden takaa.

Julkaistu perjantaina 10.4.2020 klo 13:56 Musiikki-luokassa avainsanoilla historia ja musiikki.

Edellinen
Snooker ja vedonlyönti
Seuraava
Nettikasinopelaaminen on suositumpaa kuin koskaan