Television ohjelmatarjonta on kesälomakaudella tunnetusti kehno. Telkusta tosin ei ole enää vuosiin tullut mitään katsomisen arvoista, ja tuntuukin hölmöltä maksaa pakollinen Yle-vero uusintojen uusinnoista. Töllötinviihteestä joutuu nykyään pulittamaan tuplahinnan ensin veron muodossa ja sitten kun haluamansa elokuva tai sarja pitää vielä lisäksi vuokrata maksullisesta palvelusta tai ostaa kaupasta. Eilen oli jälleen sellainen ilta, kun televisiosta ei tullut mitään katsomisen arvoista. Nekin pari elokuvaa, jotka siellä menivät, olin nähnyt jo ties kuinka monta kertaa aiemmin. Vuokrasin aikani kuluksi lyhyen elokuvan Plejmo-videovuokraamosta. Haaviin tarttui tällä erää aiemmin tänä vuonna ensi-iltaan maaliskuussa tullut Hail, Caesar! -elokuva. Muistan nähneeni muutaman mainoksen leffasta, ja ainakin niiden perusteella luvassa oli hauska komedia. Pitkään raina ei ehtinyt leffateattereissa pyöriä, kun se jo katosi ohjelmistosta varmaankin vain muutaman viikon esityskierroksen jälkeen. Nähtyäni eilen kyseisen elokuvan en lainkaan ihmettele sen laimeaa suosiota, ainakin täällä Suomessa.
Hail, Caesar! -elokuva luokitellaan osin komediaksi ja osin draamaksi. IMDb väittää sitä myös mysteeriksi, ja hieman mystiseksi leffan sanoma kieltämättä jäikin. Raina sijoittuu 1950-luvun Hollywoodin elokuvamaailmaan, aikaan jolloin tuotettiin mahtipontisia spektaakkeleita oikuttelevien ja niskoittelevien maailmantähtien nimissä. Samaan aikaan Yhdysvalloissa ja eritoten Hollywoodissa jahdattiin kommunisteja. Hail, Caesar! -elokuvaan on siis koottu kaikki tuon ajan kliseet ja leffasta on siten yritetty tehdä hauska. Komediallisuus varmaankin toimii Atlantin tuolla puolen, missä kansalaiset ehkä vielä muistavat vähän yli puolen vuosisadan takaista historiaansa. Suomessa elokuvan tarina jää paljolti sisäpiirin vitsiksi ja esimerkiksi tyypillisestä amerikkalaisesta koheltavasta projektijohtamisesta. Filmin näyttävimpiä hetkiä ovat kuviokelluntakohtaus ja merimiesten kapakkatanssi, jotka molemmat heijastavat 1950-luvun amerikkalaisen elokuvan peruselementtejä, kuten musikaaleja, steppailua ja tanssia.
Filmi on melko mitäänsanomaton ja onneksi vain puolentoista tunnin mittainen. Leffa ilmiselvästi ratsastaa George Clooneyn nimellä, vaikkakaan hänellä ei varsinaisesti ole pääroolia. Pääosassa keikkuu erinomainen Josh Brolin, joka tekee hienon suorituksen Eddie Mannix -nimisenä elokuvatuottajana alati haastavissa ja päivittäin muuttuvissa tilanteissa. Sivuosassa nähdään niin ikään taitava, nuori näyttelijä Alden Ehrenreich, joka vastikään kiinnitettiin uuteen tulevaan Tähtien sota -elokuvaan nuoren Han Solon rooliin. Hail, Caesar! -elokuva on oikeastaan draama, sillä siinä käsitellään vaikeita ihmissuhteita, jotka ovat joskus kaukana komediallisuudesta. Se on myös esimerkillinen kertomus työntekijän sitoutumisesta työhönsä. Samaan aikaan kun Eddie Mannix tasapainoilee jokapäiväisten haasteidensa ja yllättävän kiristystapauksen kanssa, käy hän neuvotteluja houkuttelevasta työtarjouksesta, joka lyhentäisi nykyisiä työpäiviä, vähentäisi olennaisesti stressiä ja tekisi elämän muutenkin helpommaksi. Jos elokuvasta pitää löytää jokin opetus, voisi se olla juuri tuo täydellinen antautuminen työhönsä, jota rakastaa kaikista vastoinkäymisistä huolimatta.