Luonto on vihdoin alkanut näyttää oikeita syksyn merkkejä. Tänään on Helsingissä ollut harmaan kostea sää. Aamupäivällä lähdin tavanomaiselle sunnuntaikävelylleni samalla, kun muutamat sadepisarat putoilivat taivaalta. Kyseessä oli paremminkin ohuen sumun synnyttämä harso, josta juuri ja juuri saattoi poskiaan vasten tuntea muutaman kylmän kosteuttavan tipan. Päiväohjelmani oli jo valmiiksi mietitty, sillä perjantaina avautui Ateneumin taidemuseossa kiehtova valokuvanäyttely. Parrasvaloihin oli asetettu ranskalainen maailmankuulu valokuvaaja Henri Cartier-Bresson (1908-2004) ja hänen laaja, vuosikymmeniä kattava tuotantonsa.

Ateneumin koko toinen kerros oli varattu lähes 300 valokuvalle. Ensimmäinen viikonloppu oli kerännyt sadoittain kävijöitä niin, että jonot kuvien edessä etenivät etanavauhtia. Meno oli juuri sopiva, sillä siinä ehti katsoa kuvaa ja lukea siihen liittyneen kuvauksen. Jäin useita kertoja tutkimaan otoksia tarkemmin ja saatoin aistia niistä kiireetöntä elämää. Tuo tunne syntyi ehkä siitä, ettei monissakaan kuvissa ollut liikennettä eikä liikennevälineitä, jotka jotenkin vaistomaisesti luovat kiireen tunteen. Toisaalta suuri osa kuvista ajoittuu 1930- ja 60-lukujen väliin, jolloin autoliikenne oli nykyiseen verrattuna vähäisempää. Laajassa näyttelyssä sai aikansa kulumaan hyvin. Valokuvia ja käytäviä tuntui riittäneen loputtomiin, ja yleisön määrä muistutti ajoittain tungosta. Esillä on lukuisia historiallisia otoksia, jotka ovat aikoinaan puhuttaneet maailmaa. Hieno näyttely on avoinna tammikuun 2016 loppuun ja sisään pääsee jälleen kätevästi Museokortilla.