Haarukointi on järjestelmäkameroiden yksi käyttökelpoisimmista ominaisuuksista. Nykyään tämän ominaisuuden voi löytää jopa joistakin edistyksellisistä digipokkareista. Siitä käytetään usein myös sen englanninkielistä termiä bracketing. Tutustuin haarukointiin ensimmäisen kerran katsoessani erästä elokuvaa joitakin vuosikymmeniä sitten. Filmissä innokas studiokuvaaja otti nopeassa sarjassa lukuisia valokuvia hehkeästä mallista. Mieleeni ei ole jäänyt tuosta kohtauksesta oikeastaan muuta kuin kameran sulkimesta tuttu ääni. Silloin aikoinaan hieman ihmettelin, miten kuvaaja pystyy ottamaan kuvia niin nopeassa tahdissa, mutta myöhemmin salaisuus on selvinnyt. Kuvaajat käyttävät nimittäin haarukointia ottaessaan kohteesta useita kuvia peräkkäin. Kuvat eivät kuitenkaan ole täsmälleen samanlaisia, sillä ne eroavat toisistaan haarukoinnin asetuksista riippuen.

Valaistus on kuvaajan tärkein työkaveri. Valolla on suuri merkitys kuvien onnistumiseen, sillä ali- tai ylivalotus kummittelee jatkuvasti otosten onnistumisessa. Tämän vuoksi ammattikuvaajat ottavat kuvia mieluummin enemmän kuin tarpeeksi kuin liian vähän. Jokaisen otoksen yhteydessä olisi tietysti ideaalista kokeilla kameran säätöjä välttääkseen valotusongelmat. Järjestelmäkameroissa löytyy säädettävää ja onnistuneen kuvan saa lähes tulkoon varmasti. Tämä edellyttäisi kuitenkin säätöjen muuttamista kuvien välillä eikä siihen ole aina aikaa. Haarukointi ratkaisee osittain tämän pulman. Haarukoinnilla voidaan kamera asettaa ottamaan esimerkiksi kolme tai jopa viisi kuvaa peräkkäin, ja samalla kamera vaihtelee haluttua säätöä ylös- ja alaspäin.

Omassa Nikon D70s -digijärkkärissä on neljä haarukointivaihtoehtoa. Voin vaihdella valotuksen ja salamavalon, pelkän valotuksen, pelkän salamavalon ja valkotasapainon säätöjä. Vaihtoehtoja puolestaan löytyy peräti 18 ja haarukoinnin askelluksen koonkin voi vaihtaa joko kolmasosa- tai puoliaskellukseksi. Askelluksella kerrotaan kameralle, paljonko valittua säätöä nostetaan ja lasketaan kuvien välillä. Oletusarvoisesti kamera ottaa ensin muuttamattoman valokuvan. Tämän jälkeen valittua säätöä, esimerkiksi valotusta, vähennetään yhden askelluksen verran, ja seuraava kuva otetaan tällä säädöllä. Lopuksi askellusta kasvatetaan ja kolmas kuva otetaan vastaavasti uudella säädöllä. D70s-kamerassa haarukoinnin järjestystä voi halutessaan muuttaa. Pitämällä laukaisupainiketta pohjassa kamera ottaa kolme kuvaa peräkkäin, ja näin syntyy edellä kuvaamani tilanne nopeista kuvasarjoista.

Oheisessa kuvasarjassa kohde on kuvattu käyttämällä valkotasapainon haarukointia ±3 askeleen haarukoinnilla. Vasen kuva on muuttamaton, keskimmäisessä kuvassa valkotasapainoa on vähennetty 3 ja oikeanpuoleisessa kuvassa kasvatettu vastaavasti 3 askelta. Kuvat on otettu P-ohjelmalla, loisteputkivalaistuksessa, ISO-arvolla 200 ja ilman salamavaloa.

Haarukoinnilla saa siis nopeasti peräkkäin kolme erilaista valokuvaa. Näistä voi myöhemmin valita parhaiten onnistuneen yksilön. Luonnollisesti kameran perussäädöt pitää laittaa kuntoon ja mieluusti mahdollisimman lähelle onnistuneen kuvan lopputulokseen vaikuttaviin arvoihin. Haarukointi antaa mahdollisuuden kokeilla nopeasti, miten tietyn perussäädön pieni muutos suuntaan tai toiseen vaikuttaa. Ominaisuutta kannattaa käyttää esimerkiksi talvikuvauksessa, jolloin valo heijastuu lumesta. Tällöin valkotasapaino on koetuksella ja haarukoinnista saattaa olla apua.

Nikonin kamerassa haarukointi on käytettävissä vain P-, S-, A- ja M-ohjelmissa. Automaattiohjelmissa (Digital Vari-Program) ei voi käyttää haarukointia. Nämä ohjelmat ovat oivallisia aloitteleville ja kiireisille kuvaajille. Toisaalta, miksi hankkia digijärkkäri, jos aikoo vain näppäillä kaikkea, mikä tulee vastaan? Tähän tarkoitukseen sopii ehkä paremmin digipokkari, esimerkiksi käyttämäni Canon Ixus 950IS. Se on juuri sellainen huoleton ja pieni taskukamera, jota on helppo kuljettaa mukanaan, ja se on aina laukaisuvalmiina.