Usean vuoden tauon jälkeen poikkesin tänään pitkästä aikaa hampurilaisravintolaan. Ruokapaikaksi valikoitui Suomeen jo toistamiseen rantautunut amerikkalaista alkuperää oleva Burger King ja sen lippulaivaravinteli Helsingin rautatieasemalla, jossa hampurilaisia on voinut syödä jo jonkin aikaa legendaarisen Ravintola Elielin salissa. Burger Kingillä oli pääkaupungissa ravintola Kaisaniemessä 1980-luvulla, mutta jonkin aikaa toimittuaan se katosi katukuvasta useiksi vuosikymmeniksi. Pikaruokailu oli maassamme eritoten 1980-luvulla melko kilpailtua. Kaupungilla oli useita ketjuravintoloita, joista nykyään on jäljellä enää muutama. Hampurilaisbaarit eli niin sanotut pikaruokaravintolat toimivat kaikki koko lailla samantyyppisellä konseptilla. Rautatieaseman Burger King ei tehnyt tässä suhteessa poikkeusta, ja palvelu siellä muistutti mitä tahansa vastaavaa pikaruokalaa.

Puolenpäivän aikaan lauantaina ravintolassa ei ollut juurikaan asiakkaita. Kassan eteen oli kuitenkin onnistuttu muodostamaan jono, mikä on tietyllä tavalla psykologisesti tärkeää. Tällä tavoin asiakkaat saavat mielikuvan, että paikka on suosittu ja että siellä käy paljon asiakkaita. Vertailun vuoksi voi ottaa minkä tahansa aution myymälän, jossa ei ole lainkaan asiakkaita. Tänään satuin pistäytymään Hemtexin myymälässä Kampissa. Olin ainoa asiakas valtavassa myymälätilassa ja tunsin oloni kiusaantuneeksi. Lähdin nopeasti pois mitään ostamatta. Jouduin odottamaan ruokaani jonkin aikaa Burger Kingissä. Ravintolan prosessit eivät oikein toimineet. Kassalla hääri sentään kaksi työntekijää ja heidän takanaan vielä vuoropäällikkö. Palveltavina oli kaikkiaan kymmenkunta asiakasta, joten palvelu olisi voinut olla sujuvampaakin. Jos palvelu hieman onnahtelikin, aivan oma lukunsa oli sitten se itse ateria.

Olin hieman yllättynyt pienehköstä hampurilaisesta ja pikkuisesta pussista ranskalaisia perunoita. Aika lienee kullannut muistoni, mutta minulla on sellainen muistikuva, että hampurilaiset olivat ennen huomattavasti suurempia ja ranskalaisannoksetkin paljon kookkaampia kuin nyt eteeni lastattu lastenannos. Hinta vastasi kuitenkin melkein tavallisen lounasaterian hintaa, joten ainakin myyntikatteet ovat kohdillaan. Suoraan sanottuna Big King -hampurilainen oli todella pieni. Ranskalaisiakin oli pienessä pussissa kolme, enintään neljä suupalaa. Ketsupissakin säästeltiin, kun sain vain kaksi pientä pussukkaa, joista riitti muutamaan suumitalliseen. Selväähän on, ettei tällaisesta pelleilystä nälkä mene, eikä ravintoloitsijan kannalta ole tarkoituskaan. Minun olisi pitänyt ostaa enemmän ja vielä jälkiruuat päälle, mutta luulin saavani päivän lounashinnalla kunnon aterian. Kunnes sitten taas muistin, että näinhän se on ollut näissä hampurilaisravintoloissa iät ja ajat. Turha tässä on tietysti valittaa. Itsepä ostopäätöksen tein. Olen ilmeisesti iän myötä tullut hintatietoisemmaksi, koskapa takavuosina saatoin käydä pikaruokailussa useamman kerran vuodessa. Rautatieasema on sentään sen verran keskeisellä paikalla Helsingissä, että siellä varmasti riittää ruokailijoita ilman minuakin.