Avajaiset Kaisaniemessä

Kaisaniemessä pitkään käynnissä ollut Helsingin yliopiston kirjaston uudisrakennus alkaa olla valmis. Usean vuoden rakennusurakka alkoi vanhan niin sanotun Pukevan talon purkamisella ja jatkui uuden kirjastorakennuksen pystytyksellä. Talo on nyt käyttöönottoa vaille valmis, ja yleisö pääsi tänään tutustumaan katutason ja metrokerroksen tiloihin, kun muutaman vuoden evakossa ollut Kodin Ykkönen -sisustustavaratalo jälleen avasi ovensa tutussa paikassa. Sain postissa kutsun yleisiin avajaisiin tänään. Kävin myöhemmin iltapäivällä katsomassa uteliaisuuttani uudistettua tavarataloa. Moni muukin oli ajatellut samoin ja niinpä kauppa pursui asiakkaista. Avajaisyleisöä oli houkuteltu 30 prosentin alennuskupongilla kutsun yhteydessä, mutta ainakin minulta tarjous jäi käyttämättä, sillä kassoille oli satojen asiakkaiden jonot. Aiemmin kolmessa kerroksessa operoinut Kodin Ykkönen oli nyt saanut tilaa kahteen kerrokseen. Katutason lisäksi myymäläpinta-alaa kasvatti kellarikerros, joka sijaitsi Kaisaniemen katujen alla metroon johtavalla tasolla.

Harvinainen näkymä Fabianinkadulta tulevan kirjastorakennuksen läpi Kaisaniemenkadulle kaksi vuotta sitten 6. elokuuta 2010

Kuva
Matti Mattila

Neljä kassaa kussakin kerroksessa palvelee varmastikin tavanomaista kauppapäivää. Hieman ihmettelin, miksi avajaispäivää varten ei ollut avoinna enempää kassoja. Kaameat jonot eivät houkutelleet jäämään pidemmäksi aikaa, joten tyydyin vain nopeasti kiertelemään kaupan osastot. Kaikkialla oli myynnissä ne samat tavarat, joita on tottunut näkemään Anttiloissa, Citymarketeissa ja yleensäkin kaikissa K-ryhmän myymälöissä. Laadukkaiden tuotteiden joukossa oli myynnissä selvää rihkamaa. Eräässäkin kaiketi koriste-esineeksi tarkoitetussa pienessä neljän laatikon rasiassa ottimet oli kiinnitetty vinoon tyypilliseen kaukomaiden huonolaatuiseen halpatuotantotyyliin. Tällaisia avajaisia on aina mielenkiintoista seurata paikan päällä. Monet kauppiaat yrittävät suoriutua avajaisista kuin mistä tahansa tavallisesta päivästä, vaikka sellainen se tuskiin koskaan on. Myyjät ovat hämillään, kun asiat eivät luistakaan niin kuin oli kuviteltu. Tässäkin kaupassa kuuntelin sivusta, miten myyjä oli hukannut varaston avaimet ja asiakas vierellä odotti palvelua. Kommelluksia toki sattuu, mutta kummallista, miten vanhoista virheitä ei oteta oppia vaan samat virheet, kuten esimerkiksi kassojen vähyys, toistuvat vuodesta ja kauppiassukupolvelta toiseen. Toivottelen kuitenkin onnea ja menestystä Kodin Ykköselle Kaisaniemessä.

Julkaistu Thursdayna 2.8.2012 klo 19:43 avainsanoilla shoppailu ja sisustus.

Edellinen
Kuluttajan kesälehti
Seuraava
Ammattitauteja