Anna jotain muuta

Ystävänpäivä lähestyy ja ystävät miettivät kuumeisesti ystävänpäivälahjaa toisilleen. Perjantaina moni lahja vaihtaakin omistajaa, kun yksi jos toinenkin antaa mielitietylleen jotain muistamisen arvoista. Nykymaailmassa vaan kaikilla tuppaa jo olemaan yhtä sun toista ja taatusti ikimuistettavan ja erilaisen lahjan löytäminen voi olla kiven takana ja ottaa koville. Hyviä lahjaideoita saa mainiolta annajotainmuuta.fi-sivustolta, jonne on koottu kattava kirjo toisenlaisia lahjoja rakkaalle. Miltä tuntuisi vaikkapa gradun oikoluku kohta valmistuvalle sydänkäpyselle? Entä olisiko joulukuusen haku sen vähän laiskanpulskean kaverin kämpiltä oiva lahjus aikaansaamattomalle frendille? Lahjattomaksi ei siis tarvitse jäädä tänäkään vuonna, kunhan vain käyttää vähän mielikuvitusta ja selailee lahjakategorioita. Jos sitten kuitenkin toivoo saavansa tai antavansa jotain oikein sydämellistä, voi nettisurffailun osoitteeksi ottaa Sydänkaupan, josta löytyy ostoskoriin varmasti sydänystävälle sopivia muistoja.

Julkaistu keskiviikkona 12.2.2014 klo 20:24.

Edellinen
Flickr 10 vuotta
Seuraava
RoboCup