Tietokilpailut ja visailut ovat aina kiehtoneet ihmisiä. Älynystyröitä kutkuttavat kisailut ovat myös erinomaista ajanvietettä, mistä yhtenä merkkinä ovat lukemattomat lautapelit ja tietovisat, joita tänäkin jouluna varmasti monissa perheissä avataan joululahjapaketeista. Television tietokilpailut ovat kuitenkin aivan omaa luokkaansa ja painivat täysin eri sarjoissa verrattuna kodeissa pelattaviin peleihin. Tietokilpailut ovat olleet television vakio-ohjelmistoa lähes alusta asti. Monissa markkinatalousmaissa televisiokilpailut ovat tärkeitä mainostulojen lähteitä, sillä kilpailut kiinnostavat katsojia ja siinä ohessa myös mainostajia.

Televisioidut tietokilpailut ovat tietysti viihdettä. Kilpailuja ei pidä ottaa tosissaan, sillä ohjelmat on tehty ennen kaikkea ajanvietteeksi ja mainostettujen hyödykkeiden myynninedistämiseksi. Visailussa on usein tarkkaan harkittu käsikirjoitus, jonka yksityiskohtia ei yleensä paljasteta julkisuuteen. Ainoastaan kilpailun säännöt tehdään näkyviksi, jotta peliin saadaan uskottavuutta. Kilpailijat saatetaan valita tarkan seulan läpi, sillä heidän tulee sopia niin itse kilpailuformaattiin kuin mainostajienkin makuun. Muistan kerran katsoneeni legendaarista Tyttökullat-komediasarjaa televisiosta. Sarjan älykkö oli Dorothy Zbornak, jota näytteli Bea Arthur (1922-2009). Sen yhdessä jaksossa Dorothy osallistuu TV-visailun karsintaan, mutta ei pääse kilpailemaan, vaikka hän vastaa kaikkiin kysymyksiin oikein ja siten päihittää kaikki muut kilpailijat mennen tullen. Ohjelmaan valittiin yllättäen kuitenkin kilpailija, joka menestyi karsinnoissa vain keskinkertaisesti. Tästä tuohtuneena Dorothy kysyy tuottajalta, miksi häntä ei valittu, vaikka hän oli paras kaikista. Tuottaja vastasi, että ohjelmassa kilpailevien pitää edustaa suurta keskinkertaista katsojajoukkoa. Kilpailijan ei pidä olla rikkiviisas yli-ihminen, sillä katsojat eivät voi silloin samastua kilpailijaan. Mielestäni tässä ikään kuin paljastettiin ainakin yksi televisiovisojen valmistusmenetelmä.

Aikojen saatossa TV-kilpailuista on paljastunut toki muutakin. Tietovisailujen ehkä suurin maailmanlaajuinen skandaali paljastui yhdysvaltalaisessa televisio-ohjelmassa Twenty One vuonna 1958. Kilpailua johti ilmiselvästi Herb Stempel, jonka olemus ei kuitenkaan miellyttänyt ohjelman rahoittajaa. Tuottaja kiinnitti hauskannäköisen opettajan Charles Van Dorenin kilpailuun arvellen tämän pian syrjäyttävän Stempelin. Kohtapuoliin kuitenkin paljastui, että Van Doren oli saanut kysymykset ennakkoon menestyksensä varmistamiseksi. Skandaali oli valmis eikä syntynyttä kohua voitu korjata edes sillä, että myös Stempelille annettiin kysymykset etukäteen. Twenty One -tietokilpailu menetti uskottavuutensa, ja se jouduttiin lopettamaan. Näyttelijänäkin mainetta niittänyt Robert Redford ohjasi vuonna 1994 kyseiseen skandaaliin pohjautuvan elokuvan Quiz Show. Hieman uudempaa huijausta edustaa sveitsiläinen vuoden 1998 TV-visailu, jossa Tommaso Ramundo vastasi väärin kysymykseen. Osoittautui, että hänen vastauksensa oli oikea vastaus seuraavaan kysymykseen, joten heräsi epäilys, että Ramundo tiesi kysymykset etukäteen. Myöhemmin sitten paljastuikin, että hänen ystävänsä oli ollut mukana harjoituksissa ja paljastanut kysymykset. Kaikkea televisiossa esitettyä ei siis pidä ottaa liian vakavasti, sillä viihdeohjelmat harvoin ovat tieteellisiä dokumenttiohjelmia.