Keväisen aurinkoinen lauantaipäivä sisälsi shoppailukierroksen kaupungilla sekä piipahduksen elokuvissa. Menin Kinopalatsin päivänäytökseen katsomaan uunituoretta The Grand Budapest Hotel -elokuvaa. Olin saanut vajaa vuosi sitten lahjaksi elokuvalippuja, joista viimeinen oli aika viimein käyttää, sillä sen voimassaoloaika oli päättymässä parin viikon kuluttua. Vajaa kaksi tuntia kului kuin siivillä. Hauska komedia oli täynnä menoa ja meininkiä sekä upeita ja kuvauksellisia puitteita hulppeissa palatseissa ja kuvitteellisessa Budapest-hotellissa. Ohjaaja Wes Anderson tuotantotiimeineen ei ole säästellyt lavasteissa eikä värikkäässä puvustuksessa. Itse hotellirakennus sijaitsee kuvitteellisessa Zubrowkan valtiossa ja muistuttaa erehdyttävästi vastaavanlaista vuoristohotellia, joka nähdään yksityisetsivä Hercule Poirotin tähdittämässä Herkuleen urotyöt -televisioelokuvassa.

The Grand Budapest Hotel -filmi kertoo sotienvälisen Euroopan kuuluisasta hotellista ja sen legendaarisen vastaanottovirkailija Gustave M:n (Ralph Fiennes) ja hänen suojattinsa ja luottoystävänsä Zero Moustafan (Tony Revolori) seikkailuista. Tarinassa nähdään monien juonenkäänteiden lomassa murhia, mittaamattoman arvokas renessanssimaalaus sekä kamppailu suunnattomasta perheomaisuudesta, jonka äveriäs vanharouva jättää perinnöksi. Testamentti sen sijaan aiheuttaa päänvaivaa niin suvulle kuin sitä toimeenpanevalle juristillekin. Tilanteet muuttuvat nopeaan tahtiin ja heijastelevat 1930-luvulta alkaen kuohuvan mantereen historiallisia tapahtumia. Filkassa on kaksi aikakerrosta, joista toinen sijoittuu muutaman vuosikymmenen taakse ja toinen eli varsinainen seikkailu aikaan ennen toista maailmansotaa. Hotellin sisustus on vuosikymmenten aikana muuttunut ja modernisoitunut, ja uudemmassa sisustuksessa on nähtävissä 1970- ja 1980-luvun värimaailmaa sekä elämäntyyliä. Mukavan leppoisa leffa sai hymyn huulille useampaankin kertaan ja on ehdottomasti katsomisen arvoinen.