Ruuan arvonlisävero alenee nykyisestä 17 prosentista kahteentoista lokakuun alussa. Tiedotusvälineet ovat kilvan tivanneet päivittäistavarakaupan edustajilta, siirtyykö alennus suoraan tuotteiden hintoihin eli siis kauppojen hyllyille. Minun pitäisi kai olla optimisti, mutta tässä asiassa epäilen suuresti, noinkohan veroale näkyy kuluttajan kassakuitissa. Mietitäänpä hetki, mitä kaikkea veron alennus tuo tullessaan. Sen lisäksi, että valtio menettää vuotuisia verotuloja noin puoli miljardia euroa, joudutaan kaupoissa melkoisiin talkoisiin. Miljoonia hintalappuja pitäisi uusia vähän niin kuin yhdessä yössä. Lokakuu vaihtuu keskiviikon ja torstain välisenä yönä, joten viikonloppukaan ei tule helpottamaan suurta urakkaa. Tietotekniikasta on vain vähän apua, sillä hintalappujen ripustaminen hyllynreunoihin tai tarrojen liimaaminen pakkauksiin vaatii yhä edelleen perinteistä käsityötä.
Pahaa pelkään, että moni kauppias menee sieltä, missä aita on matalin. Hinnat jätetään muuttamatta ja valtiovallan siunaama veronalennus jää kauppiaiden katteisiin. Kuluttajan on vaikea havaita halvempia hintoja varsinkaan, jos seisoo jo kassalla. Siinä kiireissään ei ehdi vertailla, oliko tuote halvempi lokakuussa kuin syyskuussa. Kaupassa pitäisikin kiertää taskulaskin kädessä ja vanha hinnasto toisessa. Hintojen vertailu vaikeutuu entisestään, kun kauppiaat oivaltavat tehdä oikein kunnon hintatarjouskampanjat viikkoa paria ennen kuun vaihdetta. Hintarallilla saadaan kuluttajien ajantasainen hintatietoisuus jokseenkin sekaisin.
Veroremonttia voidaan verrata euroihin siirtymiseen. Tuolloinkin moni markkahinta sai vain euromerkin peräänsä. Numerot eivät muuttuneet juhlallisista vakuutteluista huolimatta. Ruuan hinta on ollut aina kallista Suomessa. Korkeisiin hintoihin ovat osittain syynä korkeat kotimaiset tuotantokustannukset ja kalliit kuljetuskustannukset muista maista. Elintarviketeollisuus on rationalisoinut tuotantoaan kovalla kädellä niin, ettei esimerkiksi meijereitäkään ole enää kuin muutama. Raaka-aineita ja jalosteita kuljetetaan tuntikaupalla satojen kilometrien säteellä ensin tuotantolaitoksiin ja sitten uudestaan kuluttajille. Kustannukset tuotantolaitoksissa ovat ehkä laskeneet, mutta kokonaismenot ovat pysyneet ennallaan tai paremminkin kohonneet. Kaupan hyllyhinnoissa on nykyään mukana tuotantokustannusten lisäksi yhä suurempi osa kuljetuskustannuksia. Tällaisessa kalkyylissä ei viiden prosenttiyksikön veronalennus paljon tunnu.
Ajatus ruokaveron alentamisesta lähemmäs yleiseurooppalaista tasoa on sinänsä erinomainen. Muualla Euroopassa ruuan arvonlisäveron osuus on noin 6 - 9 prosenttia eikä Yhdysvalloissakaan peritä arvonlisäveroa kuin keskimäärin 3 % - 4 % ja sielläkin vain harvoissa osavaltioissa. Täysin verotonta ruokaa voidaan joutua odottamaan vielä pitkään. Sitä ennen harjoitellaan veronalennusta. Toivottavasti ruuan hinta oikeasti laskee ja sitä myöten nostaa kaikkien kansalaisten eikä vain kauppiaiden ostovoimaa. Kiusaus hintojen kanssa keplotteluun voi kuitenkin olla niin suurta, että vain aika näyttää, miten tässä hyvää tarkoittavassa kehityksessä lopulta kävi.