Puoleen hintaan

Kaupungin odotetuimmat alennusmyynnit ovat alkaneet. Alennukset vaihtelevat pienistä suuriin prosentteihin, mutta jokainen kauppaliike mainostaa näyttävimmin juuri niitä suurimpia numeroita. Vaan miten on myytävänä olevien tavaroiden laita? Käväisin ohimennen tänään Helsingin keskustan Sokos-tavaratalossa ja kävelin miesten vaateosaston läpi. Oikeastaan olin matkalla ruokaostoksille, mutta halusin piipahtaa neljännessä kerroksessa ja katsastaa alennusmyyntitarjonnan.

Lähdin myöhemmin iltapäivällä Espoosta lähijunalla Helsinkiin. Talvi on ollut tähän mennessä luminen ja ajoittain kylmäkin. Varsinaisesta ankarasta talvesta ei vielä voi puhua, sillä pakkaslukemat ovat olleet kohtuullisia eikä lumikuormakaan ole aivan kaaosmainen. Lähijunilla sen sijaan on riittänyt ongelmia, vaikka tänään oli tuiki tavallinen talvikeli. Osa lähijunista oli peruttu kokonaan ja nekin vähät, jotka vielä kulkivat kiskoilla myöhästelevät oikein kunnolla. Seisoskelin asemalla puolisen tuntia raikkaassa pakkassäässä ja odotin kärsivällisesti junan saapumista. Minulla ei ollut valinnanvaraa, sillä muita kulkuvälineitä ei lähistöllä kulkenut.

VR ilmoitti taannoin juhlallisesti selättäneensä viime talven junakaaoksen uusilla aseillaan. Vanha sananlasku sanoo, etteivät ne suuret sanat suuta halkaise. Näin on käynyt kansalliselle junaoperaattorillemmekin, taas. Junat myöhästelevät entiseen tapaan ja kalustoa uupuu kiskoilta. Junaa odotellessani jouduin kymmenen minuutin välein kuuntelemaan epämiellyttäviä kuulutuksia. Juna oli taas kymmenen minuuttia lisää myöhässä. Pääsin lopulta Helsinkiin ja suuntasin kauppaan.

Silmiini pisti Sokoksen miesten vaateosastolla tarjous pitkistä alushousuista. Pitkäpunttiset kalsarit ovat näinä päivinä melko välttämättömät ja tarjouskin tuli hyvään aikaan, vaikka en tällä kertaa tullutkaan ostamaan uusia välihousuja. Vaan miten oli tavaran laita hyllyillä? Hyllyt pursuivat S- ja XXL-koon kalsareita. Pienten ja ylisuurten alushousujen määrä oli suorastaan silmiinpistävän suuri. Missään ei kuitenkaan näkynyt M- ja L-koon tuotteita. Niiden kohdalla ammotti vain tyhjyyttä. Pitää tässä todeta, että tavaratalo on arvioinut pitkien alushousujen menekin melkoisen huonosti. Luulisi nyt sesonkiaikana hyllyjen pursuavan kaikkia kokoja riittämiin. En oikein ymmärtänyt, miksi juuri S- ja XXL-koon housuja oli niin tolkuton määrä, mutta muita kokoja ei lainkaan. Yksi selitys on tietysti suuri kysyntä, joka on tyhjentänyt hyllyt näissä kokoluokissa.

Poistuin vaateosastolta rullaportaita pitkin. Toisen kerroksen portaat ensimmäiseen kerrokseen olivat pysähtyneet, ja asiakkaat saivat loikkia korkeita askelmia pitkin alas. Nämä ovat ne samat surullisen kuuluisat rullaportaat, jotka ovat alati sammuksissa. Alennusmyyntien siivittämä ensimmäinen joulun jälkeinen ostospäivä ei ollut lainkaan mieluinen. Ensin sain odottaa junaa pakkasessa ja sitten jouduin toteamaan onnettoman kalsaritarjonnan ja lopuksi sain vielä astella pysähdyksissä olevia rullaportaita pitkin seuraavaan kerrokseen. Kauppiaiden onkin nyt helppo myydä "ei oota" puoleen hintaan eikä junamatkustajillakaan ole juuri vaihtoehtoja. Näin monopolipeli pyörii Suomessa vanhaan tuttuun tapaan.

Julkaistu maanantaina 27.12.2010 klo 18:10 avainsanoilla liikenne, sää ja shoppailu.

Edellinen
Arkivapaat
Seuraava
Kulttuurien museo
Evästeiden käyttö

Käytän sivustollani evästeitä tarjotakseni parhaimman mahdollisen lukukokemuksen blogini lukijoille. Jos jatkat sivustoni käyttöä, oletan, että hyväksyt evästeiden käytön sivustollani.

Lisätietoja evästeiden käytöstä