New York ennen vanhaan

New York on yksi maailman tunnetuimmista suurkaupungeista. Ensimmäiset eurooppalaiset kävivät nykyisellä kaupungin alueella jo 1500-luvun alussa eli kohtalaisen nopeasti Amerikan mantereen löytämisen jälkeen. Kaupunki on luonnollisesti kehittynyt noista siirtokuntien ajoista melkoisesti. Dokumentoitua kuva-aineistoa New Yorkin alkuvuosista on niukalti, mutta valokuvauksen yleistymisen myötä kaupungin kehitystä on voinut seurata valokuvista tai paikan päällä.

Manhattan: 5th Avenue - 42nd Street
Kuva
Ewing Galloway

New Yorkin kaupunginkirjasto on koonnut digitaalisiin kokoelmiinsa kattavan määrän vanhoja valokuvia eri vuosikymmeniltä. Kokoelmiin voi tutustua maailman eri ääriltä kätevästi netin ääressä, sillä kuvia on digitoitu jälkipolville Old New York City -sivustolle. Historialliset kuvat on lisäksi sijoitettu kartalle, josta kuvauskohteen voi valita koskettamalla kartalla olevaa pyörylää. Merkin takaa avautuu joukko valokuvia, jotka on otettu kyseisessä kadunkulmassa. Vanhimmat kuvat ovat 1800-luvun lopulta, joskin suurin osa ajoittuu ymmärrettävästi 1900-luvun puolelle. Pääsääntöisesti valokuvat ovat mustavalkoisia tai oikeastaan rusehtavia. Nopea vilkaisu kokoelmiin antaa ymmärtää, ettei joukossa ole juuri värikuvia. Julkiset valokuva-arkistot Internetissä ovat alkaneet viime vuosina yleistyä. Vastaavanlainen kotimainen digitaalinen arkisto on Finna, josta löytyy niin ikään myös vanhoja valokuvia, mutta paljon muutakin materiaalia.

Julkaistu Mondayna 1.6.2015 klo 18:10 Sivustot-luokassa avainsanoilla historia ja valokuvaus.

Edellinen
Palveluksessanne
Seuraava
Tarjolla Windows 10