Kesäristikon ratkonta - osa 1

Suomalainen heinäkuu on hiljainen monessa suhteessa. Osa viikkolehdistä jää lomalle, eikä tuttua aviisia kolahda postiluukusta neljään viikkoon. Eräs tilaamani lehti jää kesätauolle heinäkuussa, mutta muistaa joka kesä lukijoitaan koko sivun mittaisella kesäristikolla. Ristisanatehtävän ratkaisemiseen on tietysti aikaa koko kesälomakuukausi, sillä tässä tapauksessa vastaus tulee lähettää toimitukseen vasta elokuun kolmanteen päivään mennessä. Lomakuukausi on laskutavasta riippuen lyhyt tai pitkä. Jotta loma kuluisi rattoisasti ristikon kimpussa, on siitä laadittu tavanomaista vaikeampi. Kun ensimmäisen kerran silmäilin tehtävää ja sen vihjeitä, ensivaikutelmani ristikosta oli, että se on todella vaikea. Vihjeet olivat ympäripyöreitä ja niihin saattoi sopia melkein mikä tahansa sana. Tapanani on ollut ratkoa ristikoita aamiaisen yhteydessä, ja tälläkin kertaa meni muutama aamu pelkästään ihmetellessä tyhjiä ruutuja ja niiden ympärillä olleita vihjeitä.

Kuva
RandyA38

Löysin lopulta muutaman helpon vihjeen ja kokeilin rohkeasti eräässä kulmassa ensimmäisiä mieleeni tulleita sanoja. Olen vuosikymmenten aikana tottunut aloittamaan kulmista, sillä siellä tuntuu olevan aina ne helpoimmat ratkottavat. Ristikko alkoi vähitellen edetä ja sain nopeasti ratkottua siitä puolet. Eteneminen pysähtyi taas muutamaksi aamuksi, kun en millään keksinyt sanoja hyvin yleisluontoisiin vihjeisiin. Muutaman kummallisen vihjeen tarkistin netistä, mutta nekään eivät oikein tahtoneet viedä ratkaisua eteenpäin. Viimeinen oljenkorsi ristikon ratkomisessa on sitten kirjoittaa ne ensimmäiseksi mieleen tulevat sanat, vaikka ne eivät oikein olisikaan. Niiden avulla voi kuitenkin päästä eteenpäin, ja niin tein tälläkin kertaa. Kun ristikon ratkonta tuntui pysähtyneen, päätin sijoittaa ruuduille sanoja, jotka kuulostivat kummallisilta, mutta kuinka ollakaan olivat sittenkin oikeita. Reilun viikon aherruksen jälkeen aluksi mahdottomalta tuntunut kesäristikko ratkesi. Jälkeenpäin tarkasteltuna kaikki vihjeet olivat oikeastaan aivan ymmärrettäviä ja itse ristikostakin muodostui aika helppo vastus. Esittelen ohessa tämän salaperäisen ristikon ratkaisuja ensin tekstivihjeistä etenemällä ylhäältä alaspäin ja vasemmalta oikealle. Seuraavassa osassa kerron joidenkin kuvavihjeiden ratkaisuja. Koska vastaamisaikaa on jäljellä vielä reilusti, jätän viikkolehden nimen ja numeron toistaiseksi mainitsematta, jotta jännitys säilyisi yli lomakauden.

ohut tai paksu

suoli; elimistössä on tyypillisesti sekä ohut- että paksusuoli. Mielessäni kävivät monet ratkaisuvaihtoehdot. Vihje oli äärimmäisen ympäripyöreä ja vastaus jäikin siksi aivan loppumetreille. Loppujen lopuksi vihje oli nokkela ja oikein sopiva vastaukseen.

metallisia astioita

tinakattilat; tämä oli yksi niistä yleisluontoisilta kuulostaneista vihjeistä, joihin olisi käynyt monenlaiset sanat, tinakattiloista muodostui kuitenkin lopullinen vastaus lähinnä muiden sanojen perusteella

bisquit

ahti; Bisquit on tamperelainen pakinoitsija Seppo Ahti, joka kirjoittaa pakinoita mm. Ilta-Sanomiin.

säilytykseen

ullakko; monien talojen ullakot ovat tyypillisiä säilytyspaikkoja

vahvistaa

taata; tässä on jälleen moniselitteinen vihje, johon voisi sopia mikä tahansa sana, joka liittyy vahvistamiseen. Ensimmäiseksi tulee mieleen jokin aine, joka vahvistaa, mutta kyseessä on jonkinlainen oikeustoimi, jolla vahvistetaan eli taataan esimerkiksi jokin asiakirja.

varhaisvaihe

esiaste; tässä sekä vihje että siihen sopiva sana kuulostavat hieman ristikkosanoilta, mutta ovat yhä suomen kieltä.

teivon tilaisuus

ravit; en ole mikään ravi-ihminen, mutta Teivo ja eritoten Teivon Kuninkuusravit Tampereella oli jäänyt takaraivooni jostakin yhteydestä tai olen saattanut kuulla termin ohimennen ja se on sitten jäänyt alitajuntaan. Jotenkin tästä vihjeestä ensimmäiseksi mieleeni tuli siis ravit.

assistenteilta

työavut; assistentit eli apulaiset avustavat yleensä tieteellisissä tutkimuksissa tai työskentelevät toimistoissa miespuolisina sihteereinä. Vastaus sen sijaan lukeutuu keinotekoisiin ristikkosanoihin.

nokialla

elop; kyseeseen voi tulla jokin, mikä löytyy Nokian paikkakunnalta, mutta lopulta vihje viittaakin Nokiaan yhtiönä. Vastaus muodostui lopulta helposti lyhyytensä ja ympärillä olleiden sanojen mukaan ja viittaa Nokian nykyiseen toimitusjohtajaan Stephen Elopiin.

šillinki

raha; vihjesana sijaitsee oikeassa yläkulmassa, ja kulmat ovat yleensä melko helppoja ratkottavia. Tämä vihje lukeutui niihin helpoimpiin ja ensimmäiseksi ratkottaviin.

pirkanmaalla

kihniö; Pirkanmaalla voi olla vaikka mitä. Jouduin odottamaan ratkaisua tähän vihjeeseen aivan loppuun asti, kunnes vierussanat lopulta antoivat apua. Nopea vilkaisu Suomen karttaan vahvisti ensimmäisen arvaukseni.

vetoa

hilaus; hilaaminen on vetämistä. Vihje olisi voinut viitata myös esimerkiksi ikkunoista ja ovista tulevaan vetoon, mutta tämä jäi vastauksekseni ympärille muodostuneiden sanojen perusteella.

vaatii taitoa

trial; vastaus viittaa moottoripyörällä ajettavaan taitoajoon. Päädyin sanaan melko nopeasti, koska ensinnäkin se sijaitsi lähellä ristikon kulmaa ja siihen alkoi muodostua kirjaimia, jotka eivät yleensä kuulu suomenkieliseen perussanastoon, kuten tr-alkuinen ja l-päätteinen sana.

pureksitaan

mällit; tämä oli niitä viimeisiä sanoja, jotka pääsin sijoittamaan ristikkoon. Ensimmäiset arvaukseni olivat kuitenkin tähän suuntaan, mutta sanassa oleva ä-kirjain pakotti harkitsemaan loppuun asti, sillä nämä skandinaaviset kirjaimet rajoittavat vastausvaihtoehtoja jonkin verran.

kuvitelmaa

utopia; tämä oli helppo sana, joka tarkoittaa mahdotonta haavekuvitelmaa. Sana taisi olla yksiä niitä ensimmäisiä, jonka kirjoitin ristikkoon.

-viini

omena; ensimmäisenä mieleeni tuli valko ja rosee, jotka kirjainten määrällä olisivat mahtuneet ristikkoon, mutta muut ympärillä olleet sanavaihtoehdot, jotka olivat mielessäni, pakottivat vielä harkitsemaan.

maajussien kera

nuutila; Maajussille morsian on eräs televisiossa pyörivä ohjelma, jota juontaa Miia Nuutila. Aluksi sain muodostettua tila-päätteisen sanan ja aloin miettiä, miksi maatila-sana ei tuntunut sopivan tähän. Tämä oli yksi niistä vaikeista vihjeistä, jotka jouduin tarkistamaan netistä, koska en seuraa televisio-ohjelmia enkä siksi ollut tämän suhteen ajan tasalla.

-varma

itse; tässä oli yksi helpoimpia vihjeitä, joista saattoi aloittaa ristikon ratkomisen.

alue

lääni; tämä on mahdottoman yleinen vihje ja voi tarkoittaa käytännöllisesti katsoen mitä tahansa. Muiden tässä osassa ristikkoa olleiden sanojen tapaan tämäkin jäi viimeisten ratkottujen sanojen joukkoon.

hyh!

antipatia; keltaisessa räiskyvässä puhekuplassa ollut interjektio odotti pitkään ratkaisuaan, mutta avautui lopulta tarkoittaen vihjeen ja vastauksen mukaisesti vastenmielisyyttä.

romaniassa

iasi; annoin tämän sanan muodostua muiden sanojen perusteella, vaikka olisin voinut tutkia kartastoa ja etsiä Romaniasta jotain nelikirjaimista paikannimeä. Lopussa kuitenkin vielä tarkistin sanan netistä ja kartalta tosiaankin löytyy samanniminen kaupunki.

-kirja

osake; tämä oli hieman moniselitteinen vihje, mutta ratkaisin sen nopeasti ympärille muodostuneiden sanojen perusteella.

näyttävä

osoitin; näyttävä voi viitata taas moniin eri käsitteisiin. Joku upeasti pukeutunut voi olla näyttävä, mutta vastaus muodostui hiljalleen muiden sanojen mukaan ja siitä tulikin arvaamattomasti nokkela sana.

töissä ollessa käytävä

iltalukio; tämä vihje odotti jälleen pitkään ratkaisuaan, sillä siihen oli odotettavissa pitkä sana, joka kaiken lisäksi päättyi kio-kirjaimiin, jotka eivät esiinny kovin monissa suomenkielisissä sanoissa.

määrää

ukaasi; tässä oli käskyttävä sana helpoimmasta päästä, vaikka ei tämäkään ratkaisu tullut ensimmäisenä mieleen vaan vasta, kun olin jo kerännyt hieman muita sanoja sen ympärille.

puolisoiden välillä

avioehto; tälle vihjeelle ei oikein ollut muita vaihtoehtoja ja kun ympärillä olleet sanat vielä avittivat ratkaisua, niin päädyin lopulta tähän melko ilmeiseen sanaan.

radiosta tuttu

istala; tätä sanaa täytyy rakentaa muiden sanojen avulla, sillä radiosta on niin moni ääni tuttu. Lopullinen vastaus on kuitenkin Päivi Istala, jota voi kuulla Ylen Radio ykkösellä.

kellanruskeita luonnontuotteita

maavahat; tämä oli vaikea vihje ja vastaus vieläkin vaikeampi. Ratkaisuksi jäi kaikesta epäilystä huolimatta maavaha, joka viittaa luonnontuotteeseen ja on väriltään meripihkaan vivahtava.

jonkinlainen kitupiikki

itarahko; sana oli mielessäni pitkään, mutta kirjoitin se ruutuihin vasta loppuvaiheessa, kun muut sanat siinä ympärillä alkoivat vahvistaa ensimmäistä intuitiotani.

pyhiinvaelluksia

toiviotiet; olen kuullut puhuttavan toivioretkistä, mutta kaiketi toiviotiekin kelpaa, vaikka kuulostaakin hieman ristikkomaiselta tehdyltä sanalta.

- hotel

park; vihje viittasi kaksiosaiseen sanaan ja tietysti johonkin hotelliin. Jätin ruudut aluksi täyttämättä ja jäin odottamaan siihen tulevia vihjeellisiä kirjaimia. Kun ensimmäinen k-kirjain ilmestyi ja sijoittui nelikirjaimisen sanan viimeiseksi, oivalsin sanaksi park, joka sitten jäikin vastaukseksi.

tv:n ohjelma

strada; tähänkin olisi voinut käydä periaatteessa mikä tahansa televisio-ohjelman nimi, mutta hiljalleen siihen muodostui Strada, joka on Ylen ykköskanavalla pyörivä ohjelma.

nivelissä ikävä

nari; tämä oli minulle outo ja uusi sana, mutta netin vihjeiden perusteella se tarkoittaa niveltautia tai -vaivaa. Synonyymeiksi oli ehdotettu mm. kihtiä.

pakastetaan

seit; vihje vihjasi taas ylimalkaisesti ja odotti lyhyttä nelikirjaimista sanaa. Jonkin aikaa ristikkoa ratkottuani ja odotettuani ympärille muodostuvia sanoja, päätyi vastaukseksi nokkelan oloinen ja asiaankuuluva sana.

alutta

oraaton; vihje viittasi johonkin, jossa ei ole alkua ja vastausta oli pakko jäädä rakentamaan muiden sanojen avulla. Lopulta ruutuihin ilmestyi oras-sanan johdannainen, joka tarkoittaa peltoa, joka ei ole oraalla eli viljelemätön ja siten siis viljelyksessä vielä alkamaton. Sana kuulostaa hieman keinotekoiselta, mutta sopii mainiosti tällaiseen ristikkoon.

tuohta

taala; rahasta käytetään puhekielessä sanaa tuohi, joka ensimmäisenä tulikin mieleen. Synonyymiä sain kuitenkin odottaa jonkin aikaa ennen kuin pääsin kirjoittamaan dollarirahaa eli taaloja merkitsevän sanan.

profeetta

miika; profeetaksi olisi voinut sopia monikin nimi, kuten ensimmäiseksi mieleeni tullut Elias, mutta lopulta ruutuihin sopi ainoastaan Miika, joka on yksi Raamatussa mainituista profeetoista.

tammisaari

ekenäs; pohdin pitkään, voiko ristikkoon vastata yksinkertaisesti vain kääntämällä suomenkielisen sanan ruotsinkieliseksi. En kuitenkaan löytänyt muita vaihtoehtoja näs-päätteelle, ja lopulta Ekenäs eli Tammisaaren ruotsinkielinen nimi jäi vastauksekseni.

pääkaupunki

nairobi; pääkaupungiksi olisi sopinut moni muukin vaihtoehto, mutta muista sanoista saadut kirjainvihjeet päätyivät Nairobin eli Kenian pääkaupungin kannalle.

muurahaissuku

atta; tässä on ristikoiden ehkä yksi yleisimmistä sanoista ja niitä ensimmäisiä, joista ratkomisen voi yrittää aloittaa.

piikikäs

atrain; mietin jonkin aikaa, voisiko sana olla vaikkapa kaktus. Kirjainten määrän perusteella se olisi sopinut ruutuihin, mutta jostakin syystä ympärillä olleet muut sanat ja erityisesti in-pääte pakottivat vielä harkitsemaan. Pitkään en ollut neuvoton, kun jo kirjoitin väkäpiikkistä tuulastusvälinettä tarkoittavan ja kalastukseen liittyvän atrain-sanan.

eldorado

onnela; kyseessä on espanjalaisten valloittajien turhaan etsimä kultainen kaupunki ja siis eräänlainen onnela.

papillon

vankieepos; tässäkin oli taas hyvin yleistävä vihje, joka odotti pitkää sanaa ratkaisuksi. Ruutuihin muodostui vähitellen vankieepos-sana, joka viittasi ranskalaisen seikkailijan Henri Charrièren (1906-1973) vuonna 1969 julkaistuun romaaniin vangista nimeltä Papillon.

finnair ennen

aero; kansallisen vuonna 1923 perustetun lentoyhtiömme nimi oli vuoteen 1968 asti Aero Oy, josta juontaa myös juurensa AY-tunnus kansainvälisessä lentoliikenteessä.

jaoton

sataseitsemän; tässä on taasen hyvin moniselitteinen vihje, jonka ratkaisua pitää vain rakentaa muiden sanojen avulla.

koristaa

aralia; viherpeukalot tuntevat araliakasvit, joita käytetään tyypillisesti koristekasveina.

laulajatar

ekola; tämä oli vaikea ja monivivahteinen vihje, johon sitten lopulta muodostui tunnetun suomalaisen laulajattaren Hanna Ekolan nimi.

leuan edessä

irvi; tämä oli mainio ja nokkela vihje, johon pohdin ratkaisua pitkään. Irvileukamainen vastaus syntyi kuitenkin helposti muutaman ympärille ilmestyneen sanan avulla.

laitteita

asahit; tämä vihje jäi arvaukseksi, tosin olin kuullut Asahi-merkkisistä laitteista, joten aivan hatusta en ratkaisua temmannut.

hävikkejä

hukat; tämä oli helpohko vinkki, johon ratkaisu löytyi pienen pohdinnan jälkeen.

luettelemisia

litaniat; tässä taisi olla eräs ensimmäisistä vastauksistani, jotka kirjoitin ruudukkoon. Sana on melko yleinen ja synonyymi sopii hyvin vihjeeseen.

sooloja

aariat; tämä on jälleen kerran niitä helpoimpia ja yleisimpiä ristikkosanoja, jotka kuitenkin liian helppoutensa vuoksi jäävät joskus mietityttämään.

leon

uris; tämä kuuluu ristikoiden perussanastoon ja viittaa amerikkalaiseen Leon Uris (1924-2003) -nimiseen kirjailijaan.

ajaa monen etua

akava; vihje antoi odottaa ratkaisuaan melkein loppuun asti, vaikka mielessäni oli alusta asti monien työntekijöiden etuja ajava työmarkkinajärjestö Akava. Odotin kuitenkin vahvistusta muista sanoista ja tähän vastaukseen sitten lopulta päädyin.

vaon teko

uurto; tässä oli taas näppärä vihje ja siiten yhtä nokkela vastaus. Vako on uurre ja vaon tekemistä kutsutaan uurtamiseksi, josta voidaan käyttää myös sanaa uurto.

baikalista länteen

irkutsk; tämä oli yksi niistä harvoista sanoista, jotka katsoin kartastosta. Venäjän paikallistuntemukseni on päässyt hieman ruostumaan sitten kouluaikojen, joten karttakirja sai avustaa tämän ratkomisessa. Vastaukseksi tuli Baikal-järven länsipuolella sijaitseva Irkutskin kaupunki.

vareksena

antti; suositun suomalaisen dekkarikirjalijan Reijo Mäen luoma hahmo on Jussi Vares, josta on tehty useita elokuvia. Viimeisimmistä niistä Vareksena esintyy näyttelijä Antti Reini, josta siis muodostui vastaus vihjeeseen.

tähtäimessä

hahlo; tämä oli hieman yleinen vihje, mutta vastaus syntyi ajan mittaan ja tarkoittaa ampuma-aseen tähtäimessä olevaa lovea.

"kumoonmeno"

akka; hiihtourheilua harrastavat tietävät, että hiihtomäessä kaatumista kutsutaan akaksi.

oppia kestämään

tottua; tämä oli yksi yleisluontoisimmista vihjeistä tässä ristikossa ja vastauksesi olisi taas sopinut monta erilaista sanaa. Muiden sanojen perusteella ratkaisu löytyi ennen pitkään.

ruutu

autopaikka; vihje kuulostaa erittäin mitäänsanomattomalta ja vastausta sai rakentaa pitkään. Koska ruutuihin muodostunut sana ei ollut niitä aivan jokapäiväisiä suomalaisia sanoja, niin sen syntymiseen meni enemmän aikaa. Vihje viittaa kilpa-autoajoissa olevaan lähtöruutuun.

arabimaa

bahrain; kartalta ei löydy kovinkaan montaa arabimaata, joissa kirjainten määrä sopii vastaukseksi. Vilkaisin kuitenkin kartastosta vastauksen, joka sopi mainiosti niihin muutamiin kirjaimiin, jotka olivat jo paikoillaan.

rukan nimisiä

irikset; vihje viittaa vuonna 1916 ilmestyneeseen Anni Swanin (1875-1958) kirjoittamaan Iris rukka -nuorisoromaaniin. Vihje oli hieman harhaanjohtava, sillä ensimmäiseksi mieleeni tuli Rukan hiihtokeskus.

johti keskoa

utter; vuorineuvos Eero Utter johti Keskoa vuosina 1988-1993.

inertia

hitaus; sivistyssanat ovat erottamaton osa ristikoita. Vastaus oli jo melkein valmis ja vain muutamaa kirjainta vaille, kun pääsin kirjoittamaan vihjettä vastaavan synonyymin. Inertia ei ole ehkä niitä kaikkein arkipäiväisimpiä sanoja, joten vilkaisu sivistyssanakirjan puolelle antoi mielelle vahvistusta.

armeliasta

anteeksianto; vihjeelle oli varattu pitkä vastaus, jota rakensin useiden sanojen varassa. Jonkin ajan kuluttua saatoin todeta, että anteeksianto on armeliasta.

yhtä aikaa matkassa

retkue; tähän olisi jälleen voinut sopia monia sanoja, kuten mukana tai muassa. Ympärillä olleet sanat muodostivat kuitenkin retkueen, joka kieltämättä sopii vihjeeseen, mutta ei kuulosta niiltä kaikkein yleisimmiltä sanoilta.

organisoi reissuja

area; ensimmäinen mieleeni juolahtanut sana oli matkoja organisoiva matkatoimisto Area, joka sitten lopulta päätyi vastaukseksikin.

tarkka

pihi; moni sana sopii tarkaksi, mutta myös pihi on tarkka, ainakin rahoistaan.

vaatii tarkkuutta

skeet; samassa ruudussa oli vihjeenä tarkka, joten tässä kohtaa sai olla tarkkana. Vastaus muodostui jälleen muiden sanojen kirjaimista ja tarkoittaa ampumaurheilua, jossa pyritään ampumaan haulikolla lentäviä savikiekkoja. Tämä harrastus jos mikä vaatii tarkkuutta.

kiertää

kaihtaa; kiertämiselle löytyy useita synonyymejä, joten tätä ratkaisua rakensin muiden sanojen avulla. Ruutuihin syntyi lopulta kaihtaa-verbi, joka tarkoittaa välttämistä ja on siis siten ymmärrettävissä myös eräänlaiseksi kiertämiseksi.

aksentitta

iskuton; vihje on kuin onkin suomen kieltä, mutta tässä sijamuodossa ei ehkä niitä kaikkein jokapäiväisimpiä ilmaisuja. Iskuton on ilman iskuja ja samalla myös ilman aksenttia.

nousuvesi

utti; tämä oli minulle uusi sana, vaikka ristikoita olenkin ratkonut koko ikäni. Perinteinen nousuvettä tarkoittava sana vuoksi ei mahtunut neljään kirjaimeen, ja jouduinkin tarkistamaan syntyneen uudissanan netistä.

sarjiksessa

tipi; sarjakuvia lukevat muistanevat Tipi-linnun ja Sylvester-kissan, jotka alati kisaavat keskenään.

kokoomukselle!

ääni; huutomerkki vihjeen perässä on usein merkki epätavallisesta ratkaisusta, joka ei ole synonyymi vihjeelle. Tälläkin kertaa vastaus antoi odottaa itseään, kunnes sain oikean alakulman rakennettua. Nokkela vastaus on vaaleissa annettu ääni Kokoomukselle.

laulaja rein

trine; Trine Rein on Yhdysvalloissa asuva laulajatar, jonka levyjä en ole kuunnellut. Nimi löytyikin helposti nettihaun avulla.

voi uloste

etoa; tämänkaltainen vihje hakee usein verbiä ja tässä yhteydessä kyseessä on etova teonsana, joka saa voimaan pahoin.

-tapit

tele; vihje on salaperäinen eikä siihen aivan äkkiseltään tule keksittyä alkuosaa. Vähän myöhemmin salaisuus avautui, kun tämän yhdyssanan alkupääksi tuli tele-, joka muistuttaa takavuosien television Teletapeista.

sukua

ukit; monet lyhyet sanat voivat tässä olla sukua, kuten apet ja isät. Ruuduissa olikin pitkään sanan lopun it-kirjaimet, ja mietin hartaasti, mikähän sana tähän voisi sopia. Myöhemmin sanan ensimmäinen kirjain ilmestyi ruutuun ja loppu olikin sitten vain puhtaaksikirjoittamista.

vanhat kuuset

ikipuut; ruutuihin muodostunut sana kuulostaa hieman keinotekoiselta ja haiskahtaa taas näiltä ristikkosanoilta. Kieltämättä ikipuutkin ovat vanhoja vaikkakaan eivät kerro mitään kuusista.

häikäisevä

upea; jälleen yksi perusristikkosana, joka minun tapauksessani odotti vain vahvistusta ympärille muodostuvista sanoista.

hyödyllisiä

etuisat; tämä oli melko kummallinen sana eikä kuulunut arkikäytössäni olevaan sanavarastoon. Hieman tässä uudissanassa on jälleen ristikkomaista makua.

hätäilty?

äkkinäinen; pitkä rivi tyhjiä ruutuja odotti pitkää sanaa, jota sain arvuutella jonkin aikaa. Ensimmäisten ä-kirjainten ilmestyttyä sana alkoi hahmottua ja vastasi viimein vihjeen kysymykseen.

oli spandaussa

hess; maailman ehkä kuuluisin vankila lienee Saksassa sijainnut Spandau ja sen ehkä yhtä kuuluisa vanki oli Rudolf Hess (1894-1987). Tämä vastaus taisi olla järjestyksessään toinen sana, jolla aloitin kesäristikon ratkomisen

lentokonenimi

heinkel; ruudukossa oli pitkään sanan ensimmäinen h-kirjain ja myöhemmin ilmestyi viimeinen l-kirjain. Koska en tunne kaikkia maailman lentokonenimiä, käytin netin ylitsevuotavaa tietotarjontaa ja löysin nopeasti listan lentokonevalmistajista, joiden joukossa komeili myös saksalainen 1900-luvun alkupuoliskolla toiminut Heinkel.

maalareilla

telat; tämä on taas yksi näistä helpoimmista ristikkosanoista, jotka esiintyvät tavan takaan ristisanatehtävissä.

lämmitin

kiuas; ensimmäisenä ei ehkä tule mieleen, että kiuaskin on tosiaan yhdenlainen lämmitin.

-leena

reeta; en tunne yhtään Reeta-Leenaa, mutta tällainen sana ruutuihin syntyi muiden sanojen mukana.

gallerianimi

tate; Tate on yksi Ison-Britannian tunnetuimmista gallerioista, ja tämä sana tulikin ensimmäisenä mieleeni vasenta alakulmaa ratkoessani. Odotin nyt kuitenkin muiden sanojen muodostumista ennen kuin hätäilin vastaukseni ruutuihin. Ensimmäinen arvaukseni osui kuitenkin nappiin.

-kissa

vilu; jälleen aivonystyröitä askarruttanut vihje tuli vastaan ja ratkaisu odotti pitkään ilmestymistään. Loppujen lopuksi ympäristön sanat avittivat vilukissan muodostumiseen.

afrikassa

eritrea; Afrikan maanosa on laaja ja sieltä löytyy vaikka kuinka paljon sanoja tällaiseen vihjeeseen. Eritrean maakunta kuitenkin löytyi melko nopeasti ja auttoi ristikon ratkaisua alalaidassa.

virvoke

coke; tämä lukeutui niihin ensimmäisten sanojen joukkoon, jotka sain raapustettua ruudukkoon. Sana oli helppo löytää, kun olin sitä ennen ratkaissut toisen sanan, joka alkoi myös c-kirjaimella.

vika

tain; en olisi heti arvannut, että vika-sanan synonyymiksi käy tällainenkin sana, josta en ole koskaan aiemmin kuullut. Netistä kuitenkin löysin vastaavia mainintoja ja niinpä epäilykseni vahvistui ja vastaukseksi tuli taaimmaistakin tarkoittava kummallinen sana.

sinisalo vehviläinen

anut; kaksi sukunimeä samassa vihjeessä tarkoittaa lähestulkoon aina monikollista etunimeä eli sen viimeisen t-kirjaimen voi kirjoittaa ruutuun jo valmiiksi. Näin teinkin ja loput kirjaimet ilmestyivät kuin itsestään. Vihjehän viittaa näyttelijä Anu Sinisaloon ja kansanedustaja Anu Vehviläiseen.

martin jobs

stevet; tämä oli ristikon ehkä helpoin vihje ja kun kaksi sukunimeä on kyseessä, niin melko varmasti vastauskin päättyy monikollisena t-kirjaimeen. Tämä oli myös ensimmäinen vastaukseni, jolla aloitin kesäristikon ratkomisen. Kyseessä ovat amerikkalaiset herrat, näyttelijä Steve Martin ja edesmennyt yritysjohtaja Steve Jobs (1955-2011).

kanaalin rannalla

calais; Englannin kanaalin yksi tunnetuimmista rantakaupungeista lienee Ranskan puolella sijaitseva Calais. Yhdessä aiemmin esiintyneen virvoke-vihjeen kanssa vastaus oli helppo kirjoittaa, kun sana alkoi c-kirjaimella.

maatyyppi

savilaji; koulun maantiedon ja biologian tunneista on jo jonkin aikaa ja sedimentit ja moreenit ovat päässeet unohtumaan. Vasen kulmaus olikin pitkään tyhjillään, kun en heti keksinyt savilajia maatyypiksi, mutta tässäkin netti avitti päämäärään.

surmattiin 1980

lennon; tässä vastaus sai odottaa jonkin aikaa, sillä en viitsinyt alkaa selata historiankirjoja etsiäkseni, kuka surmattiin vuonna 1980. Vähitellen sana alkoi hahmottua ja lopulta oivalsin, että kyseessä on entinen Beatles-muusikko John Lennon (1940-1980), joka tosiaankin ammuttiin kotinsa edustalla New Yorkissa nyt jo siis yli 30 vuotta sitten.

nyt hallussa

saatu; tämä on ehkä niitä tavanomaisimpia ristikkosanoja, jotka esiintyvät tehtävissä tavan takaa. Annoinkin sanan muodostua risteävistä sanoista vähitellen enkä jäänyt tätä kovin ylimalkaista vihjettä sen enempää miettimään.

kuningas

kustaa; historia tuntee kuninkaita vaikka kuinka monta, joten vihje oli taas hyvin lavea ja vastaukseksi olisi voinut sopia melkein kuka tahansa kuusikirjaiminen mieshenkilö. Pari viimeistä aa-kirjainta kuitenkin viittasivat länsinaapuriimme Ruotsiin ja sen Kustaa-kuninkaaseen, joten vastaus oli lopulta aika helppo.

ennakko

etuanti; tämä oli vaikea vihje ja vastauskin oli taas näitä ristikkosanoja, joita ei arkipäiväisessä kielenkäytössä juurikaan tapaa. Sana rakentui lopulta muiden sanojen yhdistelmänä ja vastaus päätyi viimein tällaiseen muotoon.

lasketaan

taseet; jos vastauksiani pitäisi laittaa ratkomisjärjestykseen, tämä taisi olla kolmas sana, jonka rustasin ruudukoihin. Kyseessä oli taas ristisanatehtävien perussanastoon lukeutuva käsite.

puolestaan

osaltaan; kesäristikon viimeinen tekstivihje oli melko yksiselitteinen ja vastauskin taisi löytyä melko vaivattomasti.

Pidin tämänvuotista kesäristikkoa aluksi erittäin vaikeana. Ratkaisut löytyivät kuitenkin suhteellisen helposti ja ristikko ratkesi aivan kohtuullisessa ajassa. Artikkelisarjan toisessa ja samalla viimeisessä osassa esittelen kuvavihjeet ja niiden ratkaisut.

Julkaistu sunnuntaina 8.7.2012 klo 16:53 avainsanoilla harrastukset, ristikot ja sanaristikot.

Edellinen
Grillimaisteri-kisat
Seuraava
Kesäristikon ratkonta - osa 2